Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Euroopan nousevat ruokamatkailukohteet

By Frances Doherty on 23/05/2022 in Ruoja ja juoma

Kuulutko sinäkin niihin, jotka edelleen muistelevat vuosia sitten lomamatkalla nautittua herkullista ateriaa tai paikallista erikoisuutta? Moni meistä on varmasti sitä mieltä, että matkakohteen ruokakulttuuriin tutustuminen on yksi parhaista tai kenties jopa paras syy matkustaa. Pariisi, Rooma ja Kööpenhamina ovat ravintoloistaan tunnettuja kaupunkeja, jotka kulinarististen nautintojen perässä Eurooppaa ja muuta maailmaa kiertävät matkailijat ovat kolunneet läpi jo kauan sitten. Koska tänä vuonna ruokamatkailussa arvostetaan satokauden herkkuja ja omaleimaista paikallisuutta, paras ruokamatkailusesonki alkaa keväällä ja päättyy syksyllä viimeisen sadonkorjuun aikaan. Tässä artikkelissa esittelemme kuusi eurooppalaista kulinaristista kohdetta, joihin herkkusuun kannattaa matkustaa, ennen kuin koko muu maailma löytää paikalle. 

Menorca, Espanja 

Espanjan Menorca on kuvankaunis ja viehättävä saari Välimerellä hieman suositumman lomasaaren, Mallorcan, itäpuolella. Menorca tunnetaan kauniista luonnontilaisista rannoistaan, mutta saaren suotuisa ilmasto tekee siitä myös erinomaisen kulinaristisen kohteen. Menorcalla hedelmät ja vihannekset saavat kypsyä rauhassa auringon alla ennen kuin ne poimitaan myytäviksi läheiselle torille. Paikalliset kasvikset ovatkin tärkeä osa menorcalaista ruokavaliota kalan ja merenelävien ohella, ja voit olla varma, että ne ovat aina tuoreita. Menorcan pääkaupunki Mahón on antanut nimensä paikalliselle juustolle, joka on Espanjan toiseksi suosituin juusto manchegon jälkeen. Sen lisäksi Mahónin kaupunki tunnetaan tarinan mukaan majoneesin syntymäkaupunkina. Yksi menorcalainen perinneherkku on sianlihasta ja savupaprikasta valmistettu sobrassada-makkara, jota käytetään levitteen tapaan ja jolla voi maustaa esimerkiksi keittoja. Menorcan kansallisjuoma on gini, jota lorautetaan suosittuun drinkkiin pomadaan sitruunalimonadin sekaan. Menorca sai vuodelle 2022 European Region of Gastronomy -tunnustuksen, joka myönnetään yhdelle tai useammalle Euroopan alueelle ruokakulttuurin edistämisestä ja ylläpitämisestä. 

Trondheim ja Trøndelagin alue, Norja 

Idyllinen Trondheim on Norjan kolmanneksi suurin kaupunki ja entinen pääkaupunki, joka historiastaan huolimatta huokuu lämmintä pikkukaupunkitunnelmaa kaikkina vuodenaikoina. Kaupunkia ympäröivän Trøndelagin maakunnan luonto näkyy Trondheimin rikkaassa ravintolakulttuurissa, joka tunnetaan erityisesti perinteisten paikallisten makujen ennakkoluulottomassa yhdistelyssä kansainvälisiin tuulahduksiin. Trøndelagin alueen ruokakulttuurin kulmakiviä ovat riista, lammas, kala ja muut merenelävät sekä tuoreet marjat. Trondheimissa arvostetaan paikallisia tuottajia, joiden tuoreita raaka-aineita myydään kaupungin torilla säännöllisesti järjestettävillä maalaismarkkinoilla. Lisäksi kaupunki täyttyy elokuun alussa herkkusuista, kun Trondheimissa järjestetään vuosittaiset ruokafestivaalit. Ei pidä myöskään unohtaa, että kolme trondheimilaista ravintolaa – Credo, Fagn ja Speilsalen – on palkittu arvostetulla Michelin-tähdellä, minkä lisäksi kaupungissa toimii useita pienpanimoita. Menorcan lailla myös Trondheim ja Trøndelagin alue saivat vuoden 2022 European Region of Gastronomy -tunnustuksen monipuolisesta ja ainutlaatuisesta ruokakulttuuristaan. 

Coimbra, Portugali 

Yliopistokaupunki Coimbra sijaitsee Portugalin sisämaassa Mondego-joen rannalla Porton ja Lissabonin välissä. Coimbran historia ulottuu pitkälle Rooman valtakunnan aikaan, ja se on aikoinaan toiminut myös Portugalin pääkaupunkina. Vuonna 2021 Coimbra sai European Region of Gastronomy -tunnustuksen. Coimbran erikoisuuksia ovat erityisesti makeat herkut, joita valmistettiin alun perin salaisilla resepteillä luostareissa, ja joita edelleenkin myydään kaupungin lukuisissa leipomoissa. Erikoisin näistä herkuista on varmasti manhar branco, joka valmistetaan yllättävästä yhdistelmästä maitoa, riisijauhoa, sokeria ja kananrintaa. Jos manhar branco ei houkuttele, makeita, kermaisella vaniljakiisselin kaltaisella tahnalla täytettyä pastéis de Santa Clara -piiraita myydään kaikkialla Coimbran alueella. Höyhenenkevyet suspirot puolestaan muistuttavat marenkia ja sopivat erinomaisesti pieneksi makeaksi jälkiruoaksi. Coimbran kaupunkia ympäröivillä kylillä on jokaisella oma perinneleivoksensa, jotka ovat maistamisen arvoisia. Coimbra ympäristöineen onkin todellinen makeannälkäisen matkailijan paratiisi. 

Ljubljana, Slovenia 

Slovenian pääkaupunki Ljubljana on täydellinen viikonloppuloman kohde, jossa myös kulinarististen nautintojen kokeminen onnistuu erinomaisesti. Slovenialainen ruokakulttuuri perustuu pitkälti maan sijaintiin Alppien ja Adrianmeren välissä, ja se on saanut vaikutteita kaikista ilmansuunnista. Ljubljanan asemasta nousevana kulinaristisena paratiisina kertoo esimerkiksi se, että vaikka vielä alle kymmenen vuotta sitten kaupungissa ei ollut yhtään Michelin-tähden saanutta ravintolaa, vuonna 2020 niitä oli jo kuusi. Kuten muissakin trendikkäissä ruokakaupungeissa, myös Ljubljanassa nuoren sukupolven kokit vannovat paikallisten raaka-aineiden ja ekologisen ruoantuotannon nimeen. Ljubljana kuhisee pienpanimoita, eikä pidä unohtaa, että Slovenia on viinintuottajamaa. Viinin lisäksi tuliaislaukkuun kannattaa pakata slovenialaisia herkkuja, kuten juustoja, oliiviöljyä ja ilmakuivattua kinkkua. 

Procida, Italia 

Italian Procida on saari Napolinlahdella noin tunnin kestävän merimatkan päässä mantereesta. Procida oli pitkään vain harvojen tuntema paikka, mutta viimeisten viiden vuoden aikana yhä useampi matkailija on löytänyt tiensä saarelle. Procidan tunnettuutta maailmalla on viime aikoina kasvattanut erityisesti valinta vuoden 2022 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kulttuurin lisäksi sympaattisen ja värikkään Procidan valttikortti on ruoka. Kalaruoat ja merenelävät ovat luonnollisesti tärkeässä asemassa procidalaisessa ruokakulttuurissa. Saarella rakastetaan sitruunoita. Aina keväisin siellä järjestetään suositut sitruunafestivaalit, ja sitruuna maistuu myös perinteisessä insalata di limoni -salaatissa, joka maustetaan valkosipulilla, chilillä ja mintulla sekä tarjoillaan paistettujen tuoreiden anjovisten kera. Procidalla ateria kuuluu tietenkin päättää lasillisella raikasta limoncelloa. Ole edelläkävijöiden joukossa ja matkusta Procidalle nyt, kun kaikki muut eivät ole vielä löytäneet sinne. 

Gailtalin ja Lesachtalin laaksot, Itävalta 

Itävallan Kärntenin osavaltiossa sijaitsevat Gaitalin ja Lesachtalin laaksot tunnetaan slow foodiin perustuvan ruokamatkailun ykköskohteena. Slow food tarkoittaa hitaaseen nautiskeluun, lähiruokaan, paikallisiin perinteisiin sekä kestävään viljelyyn ja karjanhoitoon perustuvaa ruokafilosofiaa. Gaitalin ja Lesachtalin laaksoissa paikallisuus sekä perinteiden ja luonnon kunnioittaminen ruuanlaitossa näkyy kaikkialla. Alueella on esimerkiksi vanhoja myllyjä, joissa jauhetaan vanhoja perinneviljoja, ja jauhoista leivotaan herkullista leipää ikivanhojen reseptien mukaan. Täällä myös matkailija otetaan mukaan leipomaan, valmistamaan juustoa tai keräämään hunajaa yhdessä paikallisten mehiläishoitajien kanssa. Slow foodiin keskittyvä loma on Gailtalin ja Lesachtalin laaksoissa helppo yhdistää perinteiseen aktiivilomaan, sillä Kärntenin alue tunnetaan myös talvilajien sekä patikoinnin ja maastopyöräilyn keskuksena. 

Nantes, Ranska 

Ranskassa Loiren laaksossa sijaitseva Nantes on valittu Ranskan parhaaksi asuinpaikaksi. Kaupungissa niin paikallisia kuin turistejakin ihastuttavat etenkin rento tunnelma ja keskiaikainen arkkitehtuuri. Atlantin valtameren läheisyyden vuoksi kala ja merenelävät ovat erottamaton osa nantesilaista keittiötä. Loiren laakso tunnetaan myös viinitiloistaan, ja lasillinen paikallista viiniä kuuluu aterialle kuin aterialle. Nantesin aluetta pidetään ranskalaisten ohukaisten eli crêpes-lettujen syntymäkotina. Kaupungissa onkin useita nimellä crêperie tunnettuja lettukahviloita, joissa crêpen voi nauttia joko suolaisella tai makealla täytteellä. Jos rakastat ranskalaista keittiötä ja Pariisin ravintolat ovat sinulle jo tuttuakin tutumpia, ota tänä vuonna ruokamatkan kohteeksi monipuolinen Nantes. 

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0