Shares
Share with your friends










Submit

Jääkiekkokauden käydessä kuumimmillaan kannattaa muistaa myös lepuuttaa hermoja. Listasimme vinkkejä HIFK:n vierasotteluiden seuraamiseksi paikan päällä: missä yöpyä ja mitä tehdä peli-illasta nauttimisen lisäksi!

1. Rauma: kummituskierroksia Vanhassa Raumassa

Ti 1.12. klo 18:30 Lukko-HIFK

Rauman helmi on Lukon lisäksi tietysti sen vanha kaupunginosa, Vanha Rauma, johon kannattaa tutustua jalan. Unescon maailmanperintökohteiden listalle kuuluvan kaupunginosan mukulakivikaduilla voi aistia verkkaisen elämänmenon jopa satojen vuosien takaa. Vilkkautta kaupunginosaan puolestaan luovat lukuisat pienet putiikit, museot, ravintolat ja kahvilat. Vanhaan Raumaan järjestetään myös opastettuja kummituskierroksia, joita ei kuitenkaan suositella perheen pelokkaimmille!

Vanhan Rauman naapurista löytyy vuonna 1933 avattu funkkistyylinen Hotel Raumanlinna, mistä kävelee jäähallille parissa kymmenessä minuutissa.

Myös merihenkinen Hotel Kalliohovi sijaitsee keskustassa kävelymatkan päässä jäähallilta. Kalliohovissa kannattaa kokeilla myös Kapteeninhuoneessa sijaitsevaa ravintolaa, jonka keittiöstä löytyy aito hiiligrilli mehukkaiden grillipihvien paistoon!

2. Tampere: tekemistä retropelibaareista saunailtoihin

Pe 4.12. klo 18:30 Ilves-HIFK

Tampereelle matkatessa kannattaa varata aikaa jääkiekko-ottelun lisäksi myös itse kaupunkiin tutustumiselle.

Suuntaa historialliselle Finlaysonin tehdasalueelle, mistä löytyy tekemistä aina

Vakoilumuseosta Pakohuoneeseen sekä Viihdekeskus ZBasen lasertaistelutiloista Retropelibaariin. Historiasta kiinnostunut poikkeaa Työväenmuseo Werstaassa ja suuntaa sitten purtavalle yhteen Suomen vanhimmista panimoravintoloista, Plevnaan. Työväen elämänmenon innoittamana kannattaa pitää mielessä myös Pispalassa sijaitseva Suomen vanhin yleinen sauna Rajaportti.Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista löytyy myös kosolti hotellivaihtoehtoja. Scandic Tampere City sijaitsee paraatipaikalla aivan Rautatieasemaa vastapäätä. Be Calm ravintolassa voi rentoutua ja jättää suurkaupungin vilskeen ulko-ovien taa ja saunakin lämmitetään päivittäin.

88 metriä korkeasta Solo Sokos Hotel Tornista puolestaan avautuu komeat näkymät koko kaupungin ylle – kaupunginvaloja kannattaa istahtaa ihailemaan 25. kerroksessa sijaitsevaan Moro Sky Bariin.

3. Kouvola: liikkujan loma säällä kuin säällä

Ke 9.12. klo 18:30 KooKoo-HIFK

Kouvolasta ja sen ympäristöstä löytyy nähtävää moneen makuun. Repoveden kansallispuisto on Suomen suosituimpia luontokohteita, kun taas Verlan Puuhiomo ja Pahvitehdas kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Kouvolan keskustassa retrohenkinen matkaaja kurkistaa Koti- ja RadioMuseoon, joka on aikamatka eilispäivän elämään ja tutustuttaa samalla radioiden historiaan. Jos saavut Kouvolaan junalla tai bussilla, heti Kouvolan Matkakeskuksen läheltä löytyy myös Pienoisrautatiemuseo.

Lapset ja lapsenmieliset pitävät mielessä Prismankeskukseen rakennetun Tykkimäki Actionparkin, missä pääsee kokeilemaan yli kahtakymmentä erilaista liikunta-aktiviteettiä – sisätiloissa pysytellen, säällä kuin säällä!

Scandic Kouvola sijaitsee Rautatieaseman kupeessa ja vain 10 minuutin kävelymatkan päässä jäähallilta. Hotellista löytyy bistro sekä kaksi tunnelmallista pubia, Kummeli ja Aulabaari.

Myös Original Sokos Hotel Vaakuna sijaitsee vain reilun 10 minuutin kävelymatkan päässä kisahallilta. Hotellista löytyy rento ranskalainen Frans & Rose -bistro sekä kolme saunaa omine porealtaineen.

4. Lahti: museoita moottoripyöräilystä mäkihyppyyn

La 12.12. klo 17:00 Pelicans-HIFK

Lahti ei kenties ole tunnettu museokaupunki, mutta jääkiekko-ottelun perässä kaupunkiin tulleiden kannattaa malttaa mielensä, jäädä yökylään ja vierailla ainakin parissa paikassa ennen kotiinpaluuta.

Yksi hiihtokaupungin museoista on luonnollisesti hiihtomuseo, missä voi perehtyä suomalaiseen hiihtomenneisyyteen penkkiurheilijan ja hiihtoharrastajan näkökulmasta. Museossa pääsee myös hyppäämään Lahden Suurmäestä mäkihyppysimulaattorissa.

Toinen suosittu museo on rock-henkinen Moottoripyörämuseo, missä voi aistia vauhdin huuman ja tutustua erilaisiin moottoripyöriin 1900-luvun alusta 1980-luvulle. Todellinen rock-fanin museo on puolestaan Apulandia, missä esitellään Apulanta-yhtyeen tarinaa ja roolia suomalaisen rock-musiikin kentässä.

Lahden hotelleista Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone sijaitsee vain vartin kävelymatkan päässä Pelicansien kotijäiltä Isku Areenalla. Tyylikkäällä Seurahuoneella on kestitetty vieraita 1890-luvulta lähtien – majoittujien lista ulottuukin Mannerheimista Ruotsin kuninkaallisiin.

Toinen majoitusvaihtoehto on kodikas Pinjakoti. Puukerrostalossa keskustan tuntumassa sijaitseva Pinjakoti tarjoaa modernia majoitusta, johon kuuluu oma sauna.

Comments

comments

tagged: Yleistä

VIIMEISIMMÄT PÄIVITYKSET