Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Maailman 10 oudointa maratonia

By Frances Doherty on 10/05/2019 in Yleistä

Maratonin juokseminen on todellinen kestävyyskoe, jossa vaaditaan sekä fyysistä että henkistä voimaa. Loputtomalta tuntuva teillä ja puistoissa viilettäminen voi kuitenkin alkaa toistaa itseään ja käydä tylsäksi. Miksi et siis vaihtaisi maisemaa ja haastaisi itsesi seuraavan kerran vaikkapa viinitarhoissa tai jäätiköllä? Entä kiinnostaisiko Kiinan muuri tai Pohjois-Norjan yötön yö? Kokosimme alle maailman 10 oudointa maratonia.

  1. Mount Everestin maraton

Tästä maratontapahtumasta on kiittäminen Tenzing Norgayta ja Edmund Hillarya, jotka ensimmäisinä kiipesivät Mount Everestin huipulle 29.5.1953. Joka vuosi tuona samana toukokuun päivänä Nepalissa juostaan maraton, jonka osallistujien suositellaan ennen itse juoksua vaeltavan kaksi viikkoa Everestin perusleirille. Juoksijat viettävät siellä yhden yön ennen juoksu-urakan aloittamista seuraavana aamuna. Reittivaihtoehdot ovat puolimaraton, täysi maraton ja ultramaraton. Kaikki juoksut ovat äärimmäisen haastavia, ja niiden varrella ylitetään jokia, riippusiltoja ja kivikkoja. Entä palkinto? Henkeäsalpaavat maisemat lumihuippuisille vuorille ja tieto siitä, että on juuri juossut maailman korkeimmalla vuorella.

  1. Man versus Horse -maraton

Miehistä ja hevosista mittaa ottava maraton perustuu ikivanhalle vedolle siitä, voiko ihminen olla eläintä nopeampi. Joka kesäkuu ihmisjuoksijat kisaavat hevosilla ratsastavia kilpakumppaneita vastaan Llanwrtyd Wellsissä, pienessä walesilaisessa kylässä. Juoksijat ja hevoset viilettävät läpi metsäpolkujen ja nurmilaidunten ja ravaavat nopeissa virroissa, jotka yltävät nilkkaan – tai kavioon. Kisa on juostu joka vuosi vuodesta 1980 lähtien, ja koko aikana ihminen on voittanut nopeudessa hevoset vain kahdesti: vuosina 2004 ja 2007. Tänä vuonna maraton järjestetään 8.6.2019. Osallistujat tavoittelevat mojovaa palkintosummaa, joka kasvaa vuosi vuodelta, ellei ihminen selviä maaliin voittajana.

  1. Marathon du Médoc

Pukeudu hienoimpaan vaaleanpunaiseen tutuusi, riikinkukon höyheniin tai viikinkipäähineeseen ja valmistaudu juoksemaan – ja juomaan! Viininkorjuun aikaan – tänä vuonna 7.9.2019 – järjestettävä Marathon du Médoc johdattaa kilpailijat yli 30 viinitarhalle Médocin viinialueella Bordeaux’n pohjoispuolella Ranskassa. Kuuden ja puolen tunnin aikana juoksijat pysähtyvät herkuttelemaan niin monelle viini-, osteri-, hanhenmaksa- tai pihvipisteelle kuin aikarajan sisällä ehtivät. Reitin varrella juoksijoita kirittävät myös ympäri viinitarhoja levittäytyneet orkesterit.

  1. Loch Ness Marathon

Loch Nessin maraton saattaa olla paras mahdollisuutesi nähdä Loch Nessin hirviö omin silmin. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 6.10.2019. Juoksureitti kulkee Skotlannin kuuluisien järvien seassa ja päättyy Invernessiin. Matkan varrella juoksijat ohittavat maatiloja ja asuintaloja ja kulkevat pitkät pätkät seuduilla, joita eivät korista muut kuin usvan ympäröimät havupuut ja syksyisiin väreihin pukeutuneet puut. Alle 5-vuotiaille lapsille järjestetään 800 metrin Wee Nessie -juoksu. Ja ellet onnistukaan bongaamaan Loch Nessin hirviötä juoksun aikana, tervehtii ilmalla täytetty versio mailereita maaliviivalla.

  1. Midnight Sun Marathon

Pohjois-Norjan Tromssassa aurinko ei keskikesällä laske lainkaan, ja silloin juokseminen lumihuippuisten vuorten, vuonojen ja auringon oranssin hehkun värjäämän Norjanmeren maisemissa on lähes epätodellinen kokemus. Juuri sitä tarjoaa Midnight Sun Marathon eli keskiyön auringon maraton, joka alkaa juhannuspäivänä 22.6.2019 kello 20.30. Haasteena on saapua maaliin ennen keskiyötä. Upea reitti ohittaa vaikuttavia arkkitehtuurin helmiä, kuten kolmikulmion muotoisen Jäämerenkatedraalin ja meriakvaario Polarian, jonka tunnistaa sen dominopalikoita muistuttavasta julkisivusta.

  1. Walt Disney World Marathon

Älä anna Tuhkimon linnan ja sen röyhelöisiin prinsessamekkoihin ja Minni-korviin pukeutuneiden vieraiden hämätä – Walt Disney World -maraton saa kyllä sykkeen nousemaan. Osallistujat voivat valita erilaisista reiteistä tapahtumassa, joka seuraavan kerran järjestetään 8.–12.1.2020 Orlandon Walt Disney World Resortissa. Vaihtoehtoisia kisoja ovat esimerkiksi nelipäiväinen Vilkkaan haaste ja kaksipäiväinen Hessu Hopon kisa. Maratonreitit vievät kaikkiin neljään teemapuistoon – Animal Kingdomiin, Epcotiin, Magic Kingdomiin ja Hollywood Studiosille – sekä ESPN Wide World of Sports -kompleksiin.

  1. Great Wall Marathon

Great Wall Marathon kulkee Kiinan muurilla Huangyaguanin osuudella Tianjinissa, ja reitin varrelle mahtuu yli 5 000 porrasta. Tänä vuonna maraton järjestetään 18.5.2019. Muurin päällä kulkeva tie on osittain niin jyrkkä, että juoksijoilta edellytetään välillä lähes kalliokiipeilyä muistuttavia liikkeitä. Loputtomat vuoristomaisemat ja näkymät vuosisatoja vanhoihin syrjäisiin kyliin kuitenkin palkitsevat juoksijat. Reitti alkaa ja päättyy Jinin ja jangin aukiolle. Juoksureitti kulkee ylös ja alas puolustusmuuria sekä läpi sen alapuolella kulkevien kylien.

  1. Pohjoisnavan maraton

Tämän juoksukilpailun uskomattomuutta lisää se, ettei mittelöä edes käydä missään varsinaisessa valtiossa. 9.4.2020 osallistujat lentävät Huippuvuorille ja nousevat helikopteriin, joka kuljettaa heidät Barneon leirille Pohjoisnavalla. Perillä kisaajat juoksevat noin 10 kierrosta Jäämeressä kelluvalla jäälautalla -30 asteen pakkasessa. Kirjaimellisesti maailman huipulla kiitävät juoksijat päättävät urakkansa maantieteellisellä Pohjoisnavalla kaikkien pituuspiirien kohtauspaikassa.

  1. Star Wars -maraton

Päästä fanituksesi valloilleen viikonlopun mittaisessa juoksukilpailussa 16.–19.4.2020 Orlandon Walt Disney World Resortissa. Tapahtuman kisoihin lukeutuvat esimerkiksi Star Wars Rival Run Challenge, jossa vastakkain ottavat pimeyden ja valon voimat, sekä alle vuoden ikäisten lasten Diaper Dash eli vaipparalli. Voit ilmoittautua myös ChEAR-porukkaan ja kirittää juoksijoita lehmänkellojen ja huiskujen avulla. Kuumassa Floridassa erityistä kannustusta tarvitsevat ainakin jedikaavuissa ja Chewbaccan tai Pimeyden voimien asuissa hikoilevat osallistujat.

  1. Safaricom Marathon

Kirahvit ja antiloopit kirittävät juoksijoita Lewan villieläinpuistossa Keniassa Nairobin pohjoispuolella järjestettävällä maratonilla. Vuonna 2019 maraton juostaan 29.6. Vaikka kisa kulkee 62 000 eekkerin alueelle levittäytyvän villieläinpuiston kellertävien nurmikenttien läpi, aseistettujen vartijoiden suojaama reitti on täysin turvallinen – ainakin, jos pysyy reitillä ja käyttää vain virallisia vessoja. Osallistujien on huolehdittava myös siitä, etteivät he häiritse uhanalaisia pensassarvikuonoja. Maratonin voitot käytetään yhteisöjä tukeviin projekteihin Keniassa.

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0