Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Maailman legendaarisimmat keikkapaikat

By Frances Doherty on 29/08/2019 in Intohimo

Mitä maailma olisi ilman musiikkia? Ainakin paljon tylsempi paikka. Legendaarisia keikkapaikkoja löytyy eri puolilta maailmaa niin vanhoista kirkoista kuin tanssipaikoistakin. Ne kertovat paikallisesta historiasta ja naapuruston elämästä. Jos satut olemaan lähistöllä, poikkea ihmeessä kokemaan ainutlaatuinen tunnelma.

  1. The 100 Club, Lontoo

West Endissä sijaitseva klubi aloitti swingklubina 1940-luvulla ja on myöhemmin tullut tunnetuksi jazz-, punk- ja rock-keikoistaan. 1970-luvulla klubi kätki sisäänsä jopa kiinalaisen noutoravintolan. The 100 Clubilla on nähty myös maailmanluokan tähtien, kuten Rolling Stonesin ja Alice Cooperin, salakeikkoja. Silloin tällöin lavalla nähdään myös komediaesityksiä, ja klubilla pidetään myös tanssitunteja.

  1. The Bowery Ballroom, New York City

Monien muiden Manhattanin Lower East Siden alueen rakennusten tapaan myös The Bowery Ballroomin komea uusbarokkityylinen rakennus on nähnyt monia vaiheita. Se rakennettiin vuonna 1929 juuri ennen pörssiromahdusta teatteriksi, mutta rakennus seisoi tyhjillään toisen maailmansodan loppuun asti, jonka jälkeen tiloissa toimi niin kultasepänliike kuin kenkä-, valaisin- ja mattokauppakin. Vuonna 1998 rakennus sai uuden elämän suosittuna Bowery Ballroom -klubina.

  1. Vicar Street, Dublin

Dublinin Thomas Street tunnetaan St. James's Gatellä sijaitsevasta Guinnessin panimosta, mutta katu on tunnettu myös toisesta syystä. Samalla kadulla sijaitseva Vicar Streetin konserttipaikka on helppo tunnistaa punatiilisestä julkisivustaan. Valtavissa tiloissa on yli tuhat istumapaikkaa ja noin 1 500 seisomapaikkaa. Paikka avattiin vuonna 1998, ja sen jälkeen siellä ovat esiintyneet muun muassa Bob Dylanin, Ed Sheeranin ja Lana Del Reyn kaltaiset tähdet.

  1. The Fillmore, San Francisco

Ei ole liioiteltua sanoa, ettei mikään muu rakennus kiteytä Fillmore Streetin henkeä paremmin kuin The Fillmore -klubi. Alueella on asunut perinteisesti työväenluokkaista ja monista etnisistä taustoista olevaa väestöä. Rakennus valmistui vuonna 1912 tanssipaikaksi, ja se muutettiin myöhemmin rullaluisteluradaksi. Vuonna 1954 liikemies Charles Sullivan alkoi järjestää rakennuksessa konsertteja. 1960-luvun myötä paikka tuli tunnetuksi psykedeelisen musiikin ja vastakulttuurin keskuksena. Lavalla nähtiin niin Janis Joplin kuin Jimi Hendrixkin. Nykyisin esiintyvät artistit edustavat hieman enemmän valtavirtaa, mutta paikan menneisyys näkyy vanhoissa psykedeelisissä julisteissa.

  1. Preservation Hall, New Orleans

Preservation Hall on tyypillinen neworleansilainen jazzklubi. Se sijaitsee vilkkaassa ranskalaiskorttelissa elämää nähneessä mutta viehättävässä kaksikerroksisessa rakennuksessa, jossa toimi 1950-luvulla taidegalleria. Omistaja, taidevälittäjä Larry Borenstein järjesti tiloissa myös jazzkeikkoja, jotka alkoivat vetää paikalle enemmän väkeä kuin taide. 1960-luvulla vetovastuu siirtyi Allan Jaffelle, ja hän tarjosi tiloissa esiintymismahdollisuuksia paikallisille jazzmuusikoille, joista monet elivät köyhyydessä. Nykyisin Preservation Hallin toiminnasta vastaa Allan Jaffen poika Ben Jaffe, eikä suosio näytä hiipumisen merkkejä.

  1. Wieliczkan suolakaivos, Krakova

Krakovassa sijaitseva Wieliczkan suolakaivos antaa aivan uuden merkityksen käsitteelle underground-klubi. Päivisin 700-vuotias suolakaivos on matkailijoiden suosikkikohde, mutta iltaisin paikka muuttuu konserttipaikaksi. 300 metrin syvyydessä järjestettävät konsertit ovat ikimuistoinen kokemus. Kaivoksessa on esiintynyt klassisen musiikin suuria nimiä, kuten puolalainen Oscar-palkinnon voittanut säveltäjä Jan A. P. Kaczmarek. Uudenvuodenaattona kaivoksessa järjestetään erityinen tapahtuma, johon osallistuu kuoroja ja oopperaesiintyjiä eri puolilta maailmaa.

  1. The Bluebird Café, Nashville

Vaaleansininen markiisi ja suuret lasi-ikkunat saattavat antaa The Bluebird Cafésta hieman vääränlaisen vaikutelman, sillä kyseessä ei ole mikään tavallinen kahvila, vaan paikka, jossa tunnetut lauluntekijät astuvat lavalle. He esittävät country-, pop- ja rockmusiikkia – hittejä, jotka he ovat itse kirjoittaneet, mutta jotka ovat tulleet tunnetuiksi muiden esittäminä. Vuonna 2012 kahvila pääsi mukaan myös Nashville-tv-sarjaan.

  1. King Tut's Wah Wah Hut, Glasgow

Nimellä King Tut’s tunnetussa glasgow’laisessa keikkapaikassa on tilaa vain 300 ihmiselle. King Tut’sin lavalta monet tunnetut bändit ovat ponkaisseet kuuluisuuteen. Vuonna 1993 The Verve, Radiohead ja Oasis esiintyivät täällä, ja keikka poiki Oasikselle levytyssopimuksen Creation-levy-yhtiöltä. Myös nykyisin King Tut’sissa esiintyy lupaavia uusia kykyjä. Se tarjoaa myös maukkaita hampurilaisia ja valmistaa omaa King Tut's Lager -olutta.

  1. The Roxy Theatre, Los Angeles

Los Angelesin Sunset Stripillä sijaitseva The Roxy Theatre juhli avajaisiaan vuonna 1973, jolloin Neil Young esiintyi kolmena peräkkäisenä iltana. Vuosikymmenien saatossa paikka on vetänyt puoleensa rock-, punk- ja metallibändejä. Hurjimmat vuodet ovat kenties takanapäin, mutta ilta The Roxy Theatressa tarjoaa nykyisinkin taatusti hyvää viihdettä. Vuonna 1986 Guns N' Roses taltioi täällä livelevyn, ja vuonna 2011 punkrock-yhtye Sum 41 kuvasi klubilla musiikkivideon. Livemusiikin lisäksi The Roxy Theatressa on tarjolla komediailtoja ja esittävän taiteen esityksiä.

  1. Paradiso, Amsterdam

Vuonna 1968 avattu Paradiso sijaitsee 1800-luvulla rakennetussa kirkossa, ja siellä on nähty vuosien saatossa monenlaisia esityksiä. Valtava konserttitalo sijaitsee alueella, jonne Amsterdamin yöelämä keskittyy. 1970-luvulla Paradisossa esiintyi lukemattomia punkbändejä, ja 1980-luku oli puolestaan rave- ja tanssibileiden kulta-aikaa. Paradisossa on esiintynyt David Bowien ja Lady Gagan kaltaisia supertähtiä, mutta paikka tukee myös pieniä indiebändejä ja haluaa pitää kiinni roolistaan vaihtoehtoisen musiikin klubina.

 

 

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0