Maailman pienimmät valtiot
Vaikka nämä maat ovatkin pinta-alaltaan pieniä, tarjoavat ne kompaktissa koossa paljon mielenkiintoista nähtävää. Suuntaa seuraavalla matkallasi johonkin näistä kääpiövaltioista – saatat yllättyä iloisesti!
-
Vatikaanivaltio
Pinta-ala: 0,44 km²
Väkiluku: 1 000
Keskellä Roomaa sijaitseva Pyhä istuin on oma itsenäinen valtionsa ja samalla maailman pienin valtio. Tälle pienelle alueelle on keskittynyt uskomattoman paljon taidetta ja mielenkiintoisia vierailukohteita, kuten Sikstuksen kappeli. Michelangelon vaikuttavat kattofreskot eivät ole menettäneet loistoaan vuosisatojen saatossa huolellisen restauroinnin ansiosta.
-
Monaco
Pinta-ala: 2 km²
Väkiluku: 38 499
Monacon ruhtinaskunta on kooltaan pienempi kuin monet kaupungit, mutta vauraudeltaan se ei todellakaan kuulu kääpiösarjaan. Monaco on tunnettu loisteliaista huvijahdeista, urheiluautoista ja muista ylellisen elämän tunnusmerkeistä. Paras hetki ihastella kaikkea loistoa on saapua paikalle vuotuisen Grand Prix -osakilpailun aikaan, jolloin Euroopan seurapiirien kerma kokoontuu Monacoon.
-
Nauru
Väkiluku: 13 049
Naurun saarivaltion nimi tuo väistämättä hymyn huulille. Pikkuruinen saari sijaitsee Mikronesiassa Australian edustalla ja on ollut itsenäinen valtio vuodesta 1968. Saarta ympäröivä koralliriutta luo hienot puitteet snorklaamiseen.
-
Tuvalu
Pinta-ala: 26 km²
Väkiluku: 11 097
Eteläisellä Tyynellämerellä, Australian ja Havaijin välissä, sijaitsee yhdeksän harvaan asuttua saarta, jotka muodostavat Tuvalun valtion. Tuvalu on upea matkakohde luonnosta kiinnostuneille, ja saarilta löytyy runsaasti eksoottisia lintulajeja. Täällä voit myös snorklata ja nähdä samalla merikilpikonnia.
- San Marino
Pinta-ala:61 km²
Väkiluku: 33 203
San Marinon historiallisessa pikkuvaltiossa on paljon mielenkiintoista nähtävää. Vanhaa arkkitehtuuria ja upeita maisemia riittää katseltavaksi useammankin päivän vierailulle.
-
Liechtenstein
[caption id="attachment_10858" align="alignnone" width="3680"] Landscape view on Balzers village with saint Nicholas church in Liechtenstein[/caption]
Pinta-ala: 160 km²
Väkiluku: 37 666
Sveitsin ja Itävallan välisissä upeissa alppimaisemissa sijaitsevassa Liechtensteinin ruhtinaskunnassa on lukuisia hyvin säilyneitä keskiaikaisia linnoja ja mielenkiintoinen modernin taiteen museo.
-
Marshallinsaaret
Pinta-ala: 181 km²
Väkiluku: 53 066
Surullista kyllä, mutta tämä saarivaltio taitaa olla parhaiten tunnettu Bikinin atollista, joka kärsi valtavia tuhoja 1940-luvulla tehdyissä ydinkokeissa. Nykyisin saaret vetävät puoleensa hylkysukeltajia, ja viereiset koralliatollit ovat tunnettuja turkoosista vesistä ja koskemattomista rannoista.
-
Saint Kitts ja Nevis
Pinta-ala: 261 km²
Väkiluku: 54 821
Näitä kahta pientä saarta ympäröi kauttaaltaan turkoosi Karibianmeri – tämän lähemmäksi paratiisia tuskin voi päästä. Saint Kittsillä sijaitsevan levossa olevan Mount Liamuiga -tulivuoren huipun kraatterijärvi on oiva retkikohde. Tutustu myös trooppiseen luontoon vehreissä sademetsissä, joissa on siellä täällä hylättyjä sokeriplantaaseja.
-
Malediivit
Pinta-ala:300 km²
Väkiluku: 417 492
Vaikka Intian valtameressä sijaitseva Malediivit koostuukin noin 1 200 saaresta, on valtio kokonaispinta-alaltaan hyvin pieni. Silmänkantamattomiin jatkuvat rannat tekevät Malediiveista auringonpalvojien suosikkikohteen. Alueelta löytyy yli 100 lomakohdetta, joista monet sijaitsevat yksityisillä saarilla.
-
Malta
Pinta-ala: 316 km²
Väkiluku: 436 947
Kun saavut tämän minikokoisen saarivaltion pääkaupunkiin Vallettaan, et voi välttyä huomaamasta, miksi se on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Maltalla välimerelliseen tunnelmaan yhdistyy kiehtovalla tavalla pohjoisafrikkalaisia vaikutteita.