Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Matkusta halvemmalla – 10 parasta säästökikkaa

By Frances Doherty on 03/05/2018 in Yleistä

 

Alkuun on todettava, ettei reissuun kannata lähteä vain säästöt mielessä. Jatkuva rahojen laskeminen tekee rentoutumisen mahdottomaksi ja saattaa siten pilata koko matkan. Jos lisäksi karsit lomaltasi kaikki edes hieman kalliimmat retket ja aktiviteetit, vaarana on, että siitä tulee kaikkea muuta kuin ikimuistoinen.
Jos siis haluat säästää, tee se oikein. Alta löydät listan keinoista, joilla voit säästää matkasi kuluista vaivattomasti ja lomafiilistä vaarantamatta.

Kaikki alkaa jo kotisohvallasi...

1. Tee varaus oikeaan aikaan

Paras varausajankohta riippuu toki myös lentoreitistä, mutta lukuisten tutkimusaineistojen (mm. japanilaisten ekonomistien kokoama aineisto) sekä kattavan mututuntuman perusteella pitkät lennot kannattaa varata noin 6 kuukautta ja lyhyet korkeintaan 3 kuukautta ennen matkapäivää. Orjallisesti edellistä ohjetta ei kannata noudattaa, mutta valtaosassa tapauksista se pitää kyllä kutinsa.
Jos moinen ennakointi tuntuu sinusta hankalalta, voit lisätä älypuhelimeesi muistutuksen ajankohdalle, jolloin lennot kannattaa buukata. Mikäli reissaat joka vuosi samaan aikaan, muistutus kannattaa saman tien tallettaa pysyväksi, niin saat joka reissulle parhaat mahdolliset lentohinnat.

2. Varaa kaikki kerralla

Moni luulee, että etsimällä erikseen halvimman lennon ja hotellin niiden yhteenlaskettu hinta on väistämättä halvempi kuin jos vain lisäisit ne ostoskoriisi yhtenä pakettina.
Väärin! Monissa tapauksissa pakettimatka on itse asiassa halvempi. Erityisen hyvin tämä pätee kaikkein suosituimpiin matkakohteisiin. Niissä majapaikkojen välinen kilpailu on nimittäin siinä määrin kovaa, että monet hotellit ovat valmiita tarjoamaan todella huokeita pakettihintoja saadakseen sinut ovesta sisään.
Usein pakettihinta on jopa 15 % vastaavia erillisiä varauksia edullisempi. Kaikkein kovimmat säästöt saat, kun varaat samaan pakettiin lennon ja hotellin ohella myös vuokra-auton.
Eikä tässä vielä kaikki - edellisten lisäksi pakettivaraukseen sisältyy nimittäin yksi erittäin merkittävä lisäetu. Tiedätkö mikä se on? No hyvä on, kerrotaan. Koska pakettivaraus luokitellaan EU:n pakettimatkadirektiivin ja Suomen valmismatkalain mukaiseksi matkapaketiksi, esimerkiksi onnettomuuden sattuessa olet oikeutettu täysiin vahingonkorvauksiin.

3. Taskut täyteen

Jos olet lähdössä matkaan mukanasi pelkät käsimatkatavarat, saat helposti mukaasi enemmän tavaroita pakkaamalla niitä myös taskuihisi.
Kaikkein suurimman hyödyn saat, kun puet lentomatkan ajaksi yllesi lukuisilla suurilla taskuilla varustetut housut ja takin. Tällöin voit laittaa kaikki raskaat pienesineet taskuihin, ja hyödyntää laukkusi tilan viimeistä senttiä ja grammaa myöten. Toisinaan lentokentillä tulee vastaan jopa valtavilla taskuilla varustettuja metsästysliivejä - nyt tiedät miksi!

4. Syö tuhti lounas

Loma ei ole loma ilman vähintään yhtä kolmen ruokalajin illallista, mutta joka ilta sellaiselle ei välttämättä kannata suunnata. Totuus nimittäin on, että ravintolat ovat huomattavasti edullisempia lounasaikaan.
Erityisen hyvää vastinetta rahoille tarjoavat erilaiset menu del dia-, menu du jour- ja lunch of the day -tarjoukset, joita hyödyntämällä voit saada täyden kolmen ruokalajin ravintola-aterian jopa puolet ilta-aikaa halvemmalla.
Vaikka tarjonta on toki iltaa rajallisempaa, ruoan taso voi olla jopa kovempi, sillä lounaalla käy usein huomattavan paljon paikallista väkeä. Heitä ei helpolla huijata, joten hinta-laatusuhde on taatusti kohdallaan. Ota siis onkeesi, ja tee lounaasta päiväsi ykkösateria!

5. Jätä luottokortti kotiin

Luottokortilla maksaminen on helppoa ja vaivatonta, mutta usein myös petollisen kallista. Etenkin kaukomailla jokaisesta maksusta peritään usein jopa yli 3 prosentin lisämaksu, mikä voi nostaa reissun loppusummaa huomattavasti.
Ratkaisu on helppo: hanki erillinen, nimenomaan matkustuskäyttöön tarkoitettu luottokortti, jonka käytöstä ei peritä ulkomaanmaksuja. (Tällaisten korttien luotoista saatetaan periä tavanomaista kovempia korkoja, mutta ne on helppo välttää maksamalla kaikki laskut ajoissa.)
6. Suosi halpoja suojavoiteita
Aurinkoon ei ole mitään asiaa ilman kunnollista suojaa. Onneksi suojautuminen on kuitenkin helppoa - riittää, kun levität ihollesi riittävän korkean suojakertoimen omaavaa auringonsuojavoidetta.
Voiteiden ja muiden aurinkotuotteiden hinnoissa on kuitenkin melkoisia eroja. Pahimmillaan tunnetun kosmetiikkayhtiön voide voi maksaa kaksi tai jopa kolme kertaa enemmän kuin täysin vastaava, lähimarketin alahyllylle kätketty tuote.
Kyseessä on täydellinen huijaus - itse tuotteissa ei nimittäin ole mitään eroa! Ainoa asia, jolla on väliä, on voiteen suojakerroin (SPF). Mikäli se on ihollesi sopiva, on täysin yhdentekevää, mikä merkki pullon kyljessä komeilee. Älä siis mene lankaan, vaan osta aina se edullisin vaihtoehto!

7. Sovellukset avuksi

Kännykkäsovelluksia löytyy nykyisin aivan joka lähtöön.
Usein sovellus tulee puhelimeesi kuin varkain ja jää tämän jälkeen kuluttamaan sen muistia ja tallennustilaa loisen tavoin. Aina näin ei kuitenkaan käy, sillä verkosta löytyy myös sellaisia sovelluksia, joilla elämä todellakin helpottuu.
Tärkeintä on, että lataat puhelimeesi vain hyviksi todettuja sovelluksia. Etenkin täysin vieraissa ympäristöissä niiden avulla voi muun ohella myös säästää. Sovellusten avulla pidät menosi kurissa, löydät ilmaisen wi-fi-yhteyden, tiedät miten paljon tipata ja paljon muuta. Parhaimmillaan saat säästöjä ja pyyhit samalla pois merkittävän osan lomaan liittyvästä stressistä - miten on, kelpaako?

8. Lataa kartat etukäteen

Jos suuntaat Euroopan ulkopuolelle, älylaitteen kanssa on syytä olla tarkkana. Etenkin raskaiden sovellusten käyttö puhelinverkon välityksellä voi johtaa laskuihin, joita maksat vielä pitkään reissusi jälkeen. Usein etenkin karttasovellusta tarvitsee kuitenkin nimenomaan siellä, missä wi-fi-yhteyttä ei ole käytettävissä. Mikä siis neuvoksi?

Ratkaisu on yksinkertainen: Lataa matkakohteesi kartat puhelimeesi jo kotona. Tämä onnistuu esimerkiksi Google Mapsissä tai (käyttäjäpalautteen ansiosta usein tarkemmassa) Maps Me -sovelluksessa. Kun kartat ovat jo valmiiksi puhelimesi muistissa, et tarvitse verkkoa, sillä kartat toimivat missä tahansa pelkän GPS:n avulla - kokeile, jos et usko!

9. Vaihtoehtoiset lentokentät

Luulitko, että sinun on aina noustava ilmaan siltä kentältä, jolle olet laskeutunut? Väärin. Kyseessä on vain harhaluulo, jota ylläpitämällä lentoyhtiöt takovat huomattavia summia rahaa.
Todellisuudessa voit säästää pitkän pennin valitsemalla sellaiset lennot, joissa saavut ja lähdet eri kentiltä. Muista tämä, kun varaat seuraavia lentojasi - säästöt voivat olla tuntuvat!

10. Suuntaa loungeen

Moni pitää kenttien lounge-tiloja rikkaiden olohuoneina, joihin pääsevät vain harvat ja valitut. Usein kyseessä on kuitenkin vain huomattavasti muuta lentoasemaa rauhallisempi ja rentouttavampi tila, johon pääsee melkeinpä kuka tahansa.
Lounge-tiloja kannattaakin hyödyntää sumeilematta - ovesta sisään asteltuasi ymmärrät kyllä miksi. Usein sisäänpääsyyn ei vaadita mitään muuta kuin tietty luotto- tai kanta-asiakaskortti - vilauta sitä, niin olet sisällä.

Siinä tapauksessa, että pääsy kustantaa kympin tai pari, vastineeksi saa lähes aina vähintään pari juomaa ja pientä välipalaa. Silloinkaan et siis päädy maksamaan oikeastaan yhtikäs mitään.
Tärkeintä loungessa on kuitenkin sen tarjoama rauha ja hiljaisuus. Etenkin ennen pitkää lentoa se voi olla suorastaan kullanarvoista. Ota siis selvää oman lento- ja/tai luottokorttiyhtiösi lounge-tiloista ja suuntaa jatkossa suoraan niihin!

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0