Säästät 10 % lisää valikoiduista hotelleista – sisäpiirihintojen ansiosta. Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!

Vuoden 2022 upeimmat matkakohteet

By Paula Hotti on 22/11/2021 in Yleistä

 

Maailman avautuessa jälleen matkailulle, moni alkaa haaveilla unelmiensa lomasta. Halusit vierailla tutussa kohteessa tai löytää uutta tutkittavaa, katso vinkkimme vuoden 2022 upeimpiin matkakohteisiin!

1. Thaimaa: patikkaretkiä, palatseja ja palmurantoja

Pidit patikkaretkistä tai paratiisirannoista, Thaimaa tarjoaa molempia. Thaimaan reilusta sadasta kansallispuistosta 30 sijaitsee maan pohjoisosissa, 1200-luvulta peräisin olevan Chiang Main kaupungin ympäristössä. Doi Suthep-Puin kansallispuisto on alueen suosituimpia. Täältä löytyy yli 300 lintulajin, vesiputousten ja tuhansien kasvilajien lisäksi kultaisena hohtava Doi Suthepin buddhalaispalatsi, jolta aukeaa komeat näkymät Chiang Main ylle.

Etelä-Thaimaassa taas odottavat paratiisirannat. Maailman upeimpien rantojen joukkoon valittu Railay on pieni Krabin ja Ao Nangin väliin jäävä niemi, mistä löytyy neljä erilaista rantaa. Paikalle pääsee vain veneellä, mutta pehmeähiekkaiset, palmujen ja kalkkikivikallioiden reunustamat rannat ovat vaivan väärti. Thaimaan Malediiveiksi kutsutulta Koh Lipen saarella sijaitsee suositun Pattayan rannan lisäksi pienempiä poukamia. Rauhallista rantaa kaipaava suuntaa Andamaanienmeren äärellä sijaitsevalle Billan rannalle tai Pattayan kupeessa sijaitsevalle Sanomin rannalle, missä saattaa bongata myös papukaijoja.

Thaimaa matkat

2. Cookinsaaret: trooppisia luolaseikkailuja

Cookinsaaret ovat vuoden 2022 huippukohde trooppisen luontonsa ja rantaparatiisiensa ansioista. Havaijin ja Uuden-Seelannin väliin jäävä Cookinsaaret käsittävät 15 saarta. Saarten pehmeähiekkaisia rantoja taustoittavat palmut, ja kattona pään yllä kaartuu taivaan sininen kupu. Mutta löytyy saarilta trooppisten näkyjen lisäksi myös jylhiä maisemia, kuten tuliperäinen Rarotongan saari. Cookinsaarilla onkin tarjota monipuolista tekemistä kilpikonnien kanssa snorklauksesta kanoottiretkiin. Käy myös Atiun saaren Anatakitakin luolassa, ja pulahda sen kynttilöiden valaisemassa makeanveden altaassa.

Cookinsaaret matkat

3. Norja: luontoretkeilijän paratiisimaa

Norja on mahtava luonto- ja aktiivimatkaajan kohde, sillä maasta löytyy ikimuistoisia luontoelämyksiä etelästä pohjoiseen.

Etelä-Norjan Stavangerin lähellä sijaitsee yksi Norjan klassikkohteista, Preikestolen. Patikointia tasahuippuisen jyrkänteen laella vierailemiseksi kertyy lähes 8 kilometriä, mutta suhteellisen helppokulkuinen reitti sopii myös lapsille. Pohjois-Norjassa Senjan saarella odottaa puolestaan Seglan 5-kilometrinen patikkapolku. Taival on melko vaativa, mutta ympärillä levittäytyvät vuoristo- ja merimaisemat ovat vaivan väärti. Polkupyöräilijöiden kannattaa suunnata Norjan komeimmaksi reitiksi valitulle Atlantin väylälle. Länsirannikolla sijaitseva tie kiemurtelee kahdeksan sillan voimin pieneltä saarelta toiselle, mikä tekee väylästä ainutlaatuisen elämyksen.

Norjan luonnosta nauttivat ihmisten lisäksi tietysti myös eläimet. Esimerkiksi Lofooteilla järjestetään valassafareita, kun taas Barentsinmeren Bjørnøya-saarella voi tarkkailla söpöjä lunneja.

Norway matkat

4. Oman: vuoria, vuonoja ja delfiinejä

Omania kutsutaan Arabian Norjaksi, eikä ihme. Omanissa etenkin Hormuzinsalmen rannalla sijaitseva Musandam houkuttelee jylhillä maisemillaan 2 kilometriä korkeine vuorineen ja kirkasvetisine vuonoineen. Khasabin kaupunki sopii tukikohdaksi Musandamiin tutustumiselle. Hyppää perinteisen arabialaisen dhow-veneen kyytiin ja lähde bongaamaan delfiinejä auringonpaisteesta nauttien. Tai anna adrenaliinin virrata, ja nouse Musandamin korkeimman huipun, Jebel Hareemin, laelle opastetulla polkupyörä- tai maastoautoretkellä. Maan kamaralla kannattaa käydä ainakin Kashabin 1600-luvulta peräisin olevalla linnoituksella ja ajaa Kashabin lähellä sijaitsevalle kuvankauniille Khor Najdin rannalle, missä voi nähdä myös merikilpikonnia.

Oman matkat

5. Slovenia: herkkusuun luontokohde

Italian ja Kroatian väliin jäävä Slovenia tarjoaa kulttuurillaan, kulinarismillaan ja luonnollaan hurmaavan sekoituksen molemmista naapureistaan.

Ljubljanan keskustan sydän on Prešerenin aukio. Aukiolta Ljubljanica-joen yli johdatteleva kolmen valaistun sillan rykelmä on iltaisin kaunista katseltavaa. Joen toista laitaa reunustaa Ljubljanan kauppahalli. Täältä löytyy paikallisia erikoisuuksia ja erilaisia ravintoloita. Slovenia onkin nyt nosteessa myös makuelämystensä puolesta. Ljubljanassa kannattaa käydä ainakin Michelin-tähditetyssä Ateljessa tai gastropub Gostilna Na Gradussa. Marraskuun lopulla Mariborissa järjestetään myös kansainväliset suklaa- ja chilifestivaalit.

Luontomatkaaja suuntaa Triglavin kansallispuistoon. Täältä löytyy kuuluisan Bled-järven lisäksi smaragdin vihreä Soča-joki, Slovenian korkein huippu, eli 2864-metrinen Triglav, ja Julisten Alppien jylhät itäosat. Puistossa voikin harrastaa patikoinnin lisäksi vaikkapa melontaa tai polkupyöräilyä.

Slovenia matkat

6. Egypti: muinaisaarteita modernissa museossa

Kairon kupeessa sijaitsevat noin 4600-vuotiaat Gizan pyramidit saavat viereensä modernin vetonaulan, kun vuoden 2022 marraskuussa Gizaan avataan Grand Egyptian Museum. Museo keskittyy noin 3000 vuoden ajanjaksoon Egyptin muinaishistoriassa, ja sen kokoelmista tulee löytymään 100 000 näyttelyesinettä – museo onkin auettuaan maailman suurin arkeologinen, tiettyyn alueeseen keskittyvä museo. Museossa odottelee vieraita jo esimerkiksi 3200-vuotta vanha Ramses II patsas, joka seisoi pitkään vilkkaan liikenneympyrän keskellä Kairossa. Gizan pyramidit sijaitsevat kahden kilometrin päässä museolta ja Kairo vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä.

Egypti matkat

7. Tanzania: safareita ja letkeää rantaelämää

Tanzaniassa voi yhdistää ikimuistoiset safari-elämykset letkeään rantaelämään. Maan luonto vaihtelee trooppisista sademetsistä ja savanneista miomboon, eli kosteaan metsikköön. Ei siis ihme, että Tanzanian mailla käyskentelee noin 20% koko Afrikan suurista villieläimistä. Paras aika tehdä safarikierros Tanzaniassa on kesäkuun lopulta lokakuulle. Maan kuumpimpia vetonauloja on Serengeti, missä kesä-heinäkuussa voi todistaa gnuuantilooppien mahtavaa vaellusta.

Tanzanian luonnosta puhuessa ei voi unohtaa maan rantoja. Esimerkiksi parin tunnin ajomatkan päästä Dar es Salaamista on useita vähemmän tunnettuja ja rauhallisia paratiisirantoja, kun taas Zanzibarilta löytyy taivaallisia hiekkarantoja etenkin saaren pohjois- ja lounaisrannikoilta, missä Intian valtameri hyväilee pehmeää rantahiekkaa, palmunlehvien keinahdellessa vienossa tuulessa taustalla.

Sansibar matkat

8. USA: biisoneita ja kuumia lähteitä

Yhdysvaltojen kansallispuistot ovat mahtavia luontokohteita, joiden joukossa erityisesti Yellowstone on klassikko. Wyomingin, Montanan ja Idahon osavaltioihin levittäytyvä, vuonna 1872 perustettu Yellowstone oli Yhdysvaltojen, ja mahdollisesti koko maailman, ensimmäinen kansallispuisto. Vuonna 2022 Yellowstone juhlistaakin 150-vuotissyntymäpäiviään. Puistossa käyskentelee lähes 60 erilaista nisäkästä, kuten susia, kojootteja, puumia, kanadanhirviä ja harmaakarhuja. Biisonit ja monet muut villieläimet pitävät erityisesti Lamar-laakson alueesta, jota kutsutaankin Pohjois-Amerikan Serengetiksi. Ja tiesitkö, että Yellowstonessa on myös geysirejä? Puolentoista tunnin välein purkautuvan Old Faithful -geysirin lisäksi puistosta löytyy myös esimerkiksi Midway Geyser Basin. Sen yhteydessä höyryää myös maailman kolmanneksi suurin kuuma lähde, värikäs Grand Prismatic Spring.

Yhdysvallat matkat

9. Uruguay: gauchoja, gastronomiaa ja boheemia rantaelämää

Uruguaysta on vuosi vuodelta tullut yhä suositumpi matkakohde, ja miksei olisikaan? Upeat rannat, rento elämäntyyli, gauchot ja gastronomia luovat Etelä-Amerikan pienimpään maahan lumovoimaisen tunnun.

Vuokraa auto maan pääkaupungista Montevideosta ja suuntaa pohjoisen rantakaupunkeihin tietä numero 10 pitkin. Ensimmäisenä vastaan tulee brasilialaisen ja argentiinalaisen rikkaiston suosima lomakohde Punta del Este. Täältä löytyy rantojen ja ravintoloiden lisäksi usein valokuvattu taideteos La Mano, käsi. Kyseessä on Mario Irarrázabalin veistos, jossa suuret sormet työntyvät esiin rantahiekasta. Seuraava suosittu rantakohde sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä. José Ignacio on rento kalastajakylä, mistä löytyy jääkylmiä cocktaileja ja meheviä merenherkkuja tarjoavia rantabaareja. Pohjoisemmassa Rocha on puolestaan tunnettu viinitiloista sekä sisämaassa gauchojen paimentamista karjalaumoista. Rochan rannoista esimerkiksi Playa del Barcon ja Punta Rubian kirkasvetiset rannat sopivat hyvin uintiin ja auringonottoon.

Uruguay matkat

10. Mallorca: pikkukyliä ja piilopoukamia

Mallorca on monipuolinen ympärivuotinen lomakohde koko perheelle. Vietä ensin muutama päivä saaren pääkaupungissa Palmassa tutustuen sen vanhan kaupunginosan ravintoloiden ja kauppojen reunustamiin mukulakivikatuihin. Vieraile myös ainakin Palman komealla katedraalilla ja La Almudainan 1300-luvulta peräisin olevassa kuninkaallisessa palatsissa.

Päiväretkikohteeksi sopii kyyti nostalgisessa junassa Sollerin kylään. Nauti täällä pikkaukupungin rauhallisesta elämänmenosta ja ulkoilmakahviloista. Sollerista voi ottaa ratikan samannimiseen kalastajakylään, mistä löytyy herkullisia kalaravintoloita.

Sollerin lisäksi kannattaa vierailla myös yhdessä Mallorcan kauneimmista kylistä, Deiassa. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva kylä on rakennettu kukkuloille, joilta aukeavat kauniit näkymät Välimerelle. Ja mikäli laskeudut Deian kukkulan juurelle, löydät yhden saaren ihastuttavimmista poukamista, Cala Deian.

Mallorca matkat

Tarkista kunkin kohdemaan matkasuositukset maan viranomaisten ohjeistuksista. Suosittelemme myös varaamaan lennot ja hotellit joustavin peruutus- tai vaihto-oikeuksin.

 

Lisää tarinoita, jotka saattavat kiinnostaa sinua

Tuplakääk kiertueella: Jakso 2 − Ystad

Tuplakääk kiertueella: Harry Stylesin perässä Tukholmaan

10 uniikkia hotellia Tukholmassa

Kööpenhaminan ainutlaatuisimmat hotellit

Maailman 10 parasta maatilamatkailukohdetta

Parhaat eurooppalaiset kaupungit talven miniloman viettoon 

0