Lennot kohteesta Marciana Marina

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Marciana Marina – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
PSA
Perillä Turussa

Lennot Marciana Marina – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Marciana Marina – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Marciana Marina lähellä

Hotel Plaza

Hotel Plaza

4 out of 5
Localita Fanaletto, 1 Porto Azzurro LI
Hinta on 198 € per yö ajalle 22.7. viiva 23.7.
198 €
22.7.–23.7.
sisältää verot ja maksut
Hotel Plaza sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta La Rossan ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,4/10 Poikkeuksellinen! (86 arvostelua)
"Great stay"

Arvosteltu 3.6.2025

Avautuu uuteen ikkunaanHotel Plaza
Hotel Anselmi

Hotel Anselmi

2 out of 5
Viale Principe Amedeo, 35 Marciana Marina LI
Hinta on 105 € per yö ajalle 22.7. viiva 23.7.
105 €
22.7.–23.7.
sisältää verot ja maksut
Hotel Anselmi sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Marciana Marinan ranta. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja baarin.
9,2/10 Upea! (19 arvostelua)
"Erittäin mukava pieni hotelli hyvällä sijainnilla. Henkilökunta oli todella mukava. Hinta-laatu suhde erittäin hyvä. Aiomme varmasti olla Anselmissa yötä kun seuraavan kerran tulemme Elballe!"

Arvosteltu 24.5.2026

Avautuu uuteen ikkunaanHotel Anselmi
Primo Hotel

Primo Hotel

via XX settembre Marciana Marina LI
Hinta on 188 € per yö ajalle 22.7. viiva 23.7.
188 €
22.7.–23.7.
sisältää verot ja maksut
Primo Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Marciana Marinan ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ulkouima-altaan.
9/10 Upea! (6 arvostelua)
"struttura appena ristrutturata , e tutto nuovo piscina molto grande con lettini e ombrelloni tutto nuovo buona colazione personale accogliente , se c'è una pecca è la mancanza del parcheggio , ma nelle vicinanze comunque si trova , consigliato"

Arvosteltu 19.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanPrimo Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Isola Verde

Isola Verde

3 out of 5
Via San Giovanni 26 Marciana Marina LI
Hinta on 124 € per yö ajalle 26.7. viiva 27.7.
124 €
26.7.–27.7.
sisältää verot ja maksut
Isola Verde sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Arcipelago Toscanon kansallispuisto. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,6/10 Erinomainen! (64 arvostelua)
"Stor parkering och bra pool. Smidig gångväg ner till stan ca 700 meter"

Arvosteltu 20.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanIsola Verde
Park Hotel Napoleone

Park Hotel Napoleone

4 out of 5
Isola d'Elba Portoferraio LI
Hinta on 100 € per yö ajalle 22.7. viiva 23.7.
100 €
22.7.–23.7.
sisältää verot ja maksut
Park Hotel Napoleone sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Arcipelago Toscanon kansallispuisto. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset rantakuljetukset. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
7,6/10 Hyvä! (143 arvostelua)
"Koko hotelli tarvitsee remontin,liiankin väsynyt myös piha."

Arvosteltu 4.9.2025

Avautuu uuteen ikkunaanPark Hotel Napoleone
Resort le Picchiaie

Resort le Picchiaie

4 out of 5
Via Picchiaie Portoferraio LI
Hinta on 150 € per yö ajalle 26.7. viiva 27.7.
150 €
26.7.–27.7.
sisältää verot ja maksut
Resort le Picchiaie sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Acquabona Elba Golf Club. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
7,4/10 Hyvä! (3 arvostelua)
"Hotelli aivan mahtavalla paikalla. Mutta, mäen kiipeäminen on rankka jokseenkin uuvuttava matkan jälkeen. Ehdotus, hotelli voisi järjestää pientä maksua vastaan oman kuljetuksen aamuin illoin satamaan ja toinen kuljetus toiselle puolelle. Tämä saattaisi lisätä matkailijoita. Hotelli oli siisti mutta ..."

Arvosteltu 17.6.2026

Avautuu uuteen ikkunaanResort le Picchiaie
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Marciana Marina
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.