Lennot kohteesta Tekopua

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Tekopua – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Tekopua – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Tekopua lähellä

Resort Tava'e

Resort Tava'e

2.5 out of 5
Amuri, Aitutaki
Hinta on 324 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
324 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Resort Tava'e sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Maungapu. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
10/10 Exceptional! (8 arvostelua)
Absolutely loved our stay!
"Almost new (opened in 2023) oceanfront accommodation. Everything looks brand spanking new including the shuttle van. True Polynesian hospitality. We felt like family more than just guests. From the airport greeting and pickup until the airport drop off and farewell, the staff were the friendliest ..."

Arvosteltu 19.5.2024

Resort Tava'e
Etu Moana Boutique Beach Villas - Adults Only

Etu Moana Boutique Beach Villas - Adults Only

4 out of 5
Amuri Road, Aitutaki
Etu Moana Boutique Beach Villas - Adults Only sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Maungapu. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,8/10 Exceptional! (49 arvostelua)
"What an amazing place to stay. Lovely gardens, quiet, delicious fresh breakfast, and a very helpful host!!"

Arvosteltu 21.4.2024

Etu Moana Boutique Beach Villas - Adults Only
Pacific Resort Aitutaki

Pacific Resort Aitutaki

5 out of 5
Amuri, Aitutaki
Hinta on 764 € per yö ajalle 25. kesäk. viiva 26. kesäk.
764 €
per yö
25. kesäk.–26. kesäk.
Pacific Resort Aitutaki sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Arutangan satama. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
9,4/10 Exceptional! (72 arvostelua)
"Stunning location and property."

Arvosteltu 31.3.2024

Pacific Resort Aitutaki
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only

Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only

4.5 out of 5
Aitutaki Lagoon, Motu Akitua, Aitutaki
Hinta on 336 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
336 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Akituan saari. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja täyden palvelun kylpylän.
8,8/10 Excellent! (306 arvostelua)
"Staff are all friendly and welcoming. Great for those wanting a quiet space to relax in a chair or hammock, or snorkel, swim or kayak. Then there is a range of optional activities"

Arvosteltu 22.5.2024

Aitutaki Lagoon Private Island Resort - Adults Only
Tamanu Beach

Tamanu Beach

3.5 out of 5
Main Road, Aitutaki
Hinta on 326 € per yö ajalle 24. kesäk. viiva 25. kesäk.
326 €
per yö
24. kesäk.–25. kesäk.
Tamanu Beach sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Maungapu. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,8/10 Excellent! (132 arvostelua)
"Such a beautiful place! Loved the quiet and relaxing vibe. Awesome snorkeling and free bicycle hire to get around the place. Would highly recommend"

Arvosteltu 19.5.2024

Tamanu Beach
Ranginui's Retreat

Ranginui's Retreat

3 out of 5
Ootu Beach, Aitutaki
Hinta on 151 € per yö ajalle 8. kesäk. viiva 9. kesäk.
151 €
per yö
8. kesäk.–9. kesäk.
Ranginui's Retreat sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Ootu-ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen omatoimisen pysäköinnin sekä ulkouima-altaan ja kuivapesulapalvelun.
8,4/10 Very Good! (16 arvostelua)
"This property is set on the lagoon which is just stunning"

Arvosteltu 30.4.2024

Ranginui's Retreat
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Tekopua
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.