Lennot kohteesta Tirig

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Tirig – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Tirig – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Tirig lähellä

Hotel & Spa Castillo de Peñíscola

Hotel & Spa Castillo de Peñíscola

4.5 out of 5
Avenida Papa Luna 4, Peniscola, Castellon
Hinta on 91 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
91 €
11.5.–12.5.
sisältää verot ja maksut
Hotel & Spa Castillo de Peñíscola sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Praia do Norte. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ravintola ja kuntokeskus.
9,2/10 Wonderful! (83 arvostelua)
"All very good, friendly staff,great breakfast, location is amazing. Gym is not the best one, it would have been great to enjoy one or 2 bikes / 1/ 2 treadmille extra maybe."

Arvosteltu 9.5.2025

Hotel & Spa Castillo de Peñíscola
Hotel RH Vinaros Aura

Hotel RH Vinaros Aura

4 out of 5
áC/ Del Mar, 2, Vinaros, Castellon
Hinta on 62 € per yö ajalle 18. toukok. viiva 19. toukok.
62 €
18.5.–19.5.
sisältää verot ja maksut
Hotel RH Vinaros Aura sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Platja del Clotin ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ulkouima-altaan ja ravintolan.
9,2/10 Wonderful! (260 arvostelua)
Yöpyminen mahtavan ambientin ympäröimänä.
"Vaikuttava, historiallinen hotelli. Historian ystäville täydellinen ambientti! Loistava ruoka!!"

Arvosteltu 21.10.2020

Hotel RH Vinaros Aura
Gran Hotel Peñíscola

Gran Hotel Peñíscola

4 out of 5
Avinguda del Papa Lluna, 132, Peniscola, Castellon
Hinta on 48 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
48 €
11.5.–12.5.
sisältää verot ja maksut
Gran Hotel Peñíscola sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Praia do Norte. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 2 baaria ja täyden palvelun kylpylän.
"They sayd in they pages that they take pets but when I told I have two dogs , they cansel it late in the evening......"

Arvosteltu 6.10.2019

Gran Hotel Peñíscola
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Hotel & Spa Peñíscola Plaza Suites

Hotel & Spa Peñíscola Plaza Suites

4 out of 5
Avda. Papa Luna nº 156, Peniscola, Castellon
Hinta on 106 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
106 €
10.6.–11.6.
sisältää verot ja maksut
Hotel & Spa Peñíscola Plaza Suites sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Caracolan ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 4 ravintolaa ja 2 allasbaaria.
"Kiva, laadukas hotelli, jossa hyvät palvelut ja aamupala. Hotellin kellarissa autopaikoitus. Leveät sängyt, 2x120, joskaan eivät kovin pehmeät. Hyvät auringonottotilat niin hotellin pihassa uima-altaalla kuin rannallakin, jossa hotelli sijaitsee. Hotellilta lyhyt kävelymatka rantakatua pitkin lähimpiin ..."

Arvosteltu 2.6.2013

Hotel & Spa Peñíscola Plaza Suites
Ágora Spa & Resort

Ágora Spa & Resort

4 out of 5
Calle Huerto, 8, Peniscola
Hinta on 94 € per yö ajalle 14. toukok. viiva 15. toukok.
94 €
14.5.–15.5.
sisältää verot ja maksut
Ágora Spa & Resort on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Surin ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 2 ulkouima-allasta ja täyden palvelun kylpylän.
Alojamiento genial
"Hemos estado muy agusto, había mucha limpieza, espacios abiertos, un comedor muy grande y buena variedad de comida. La habitación muy cómoda. Para repetir sin duda."

Arvosteltu 6.5.2025

Ágora Spa & Resort
Hotel RH Casablanca & Suites

Hotel RH Casablanca & Suites

4 out of 5
Av. Papa Luna, 113, Peniscola, Castellon
Hinta on 64 € per yö ajalle 12. toukok. viiva 13. toukok.
64 €
12.5.–13.5.
sisältää verot ja maksut
Hotel RH Casablanca & Suites on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Praia do Norte. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ulkouima-allas ja ravintola.
Seniorien paratiisi autiossa kaupungissa
"Hieno hotelli. Asiallinen henkilökunta. Yksipuolinen, ikääntynyt asiakaskunta. Koska ei ole sesonkiaika, noin 98 % ravintoloista ja kaupoista on kiinni. Vaikeuksia saada lämmintä ateriaa. Hotellissa on ravintola, mutta aamiainen ei houkutellut enempään ateriointiin hotellissa. Kaupunki lähes ..."

Arvosteltu 29.2.2020

Hotel RH Casablanca & Suites
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Tirig
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.