Lennot kohteesta The Gap

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot The Gap – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien The Gap – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen The Gap lähellä

The Lawson Riverside Suites

The Lawson Riverside Suites

3.5 out of 5
117 121 Tarcutta Street, Wagga Wagga, NSW
Hinta on 71 € per yö ajalle 28. toukok. viiva 29. toukok.
71 €
sisältää verot ja maksut
28.5.–29.5.
The Lawson Riverside Suites on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Wiradjuri Walking Track Visitor Center Trailhead. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja pyykinpesutilat.
9,4/10 Exceptional! (1 004 arvostelua)
"Excellent value and service, would definitely use again and recommend."

Arvosteltu 5.5.2025

The Lawson Riverside Suites
International Hotel Wagga Wagga

International Hotel Wagga Wagga

4.5 out of 5
Corner of Sturt Hwy and Lake Albert Rd, East Wagga Wagga, NSW
Hinta on 86 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
86 €
sisältää verot ja maksut
11.5.–12.5.
International Hotel Wagga Wagga on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Willans Hill Reserve. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen omatoimisen pysäköinnin sekä ravintolan ja baarin.
8,8/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
"Beautiful room with super soft and comfortable bed. Giant shower and very pleasant experience overall."

Arvosteltu 30.4.2025

International Hotel Wagga Wagga
Prince of Wales Wagga

Prince of Wales Wagga

3.5 out of 5
143 Fitzmaurice Street, Wagga Wagga, NSW
Hinta on 82 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
82 €
sisältää verot ja maksut
11.5.–12.5.
Prince of Wales Wagga on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Thirsty Crow Brewery. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,6/10 Excellent! (494 arvostelua)
"Good shower comfortable bed and pillows just the way you like them"

Arvosteltu 5.5.2025

Prince of Wales Wagga
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Astor Motor Inn

Astor Motor Inn

3.5 out of 5
104 Edward Street, Wagga Wagga, NSW
Hinta on 81 € per yö ajalle 22. toukok. viiva 23. toukok.
81 €
sisältää verot ja maksut
22.5.–23.5.
Astor Motor Inn on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Oasis Aquatic Centre. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja baarin.
8,4/10 Very Good! (453 arvostelua)
"Very modern inside but externally does not look inviting. See through that and your stay will be very comfortable. The staff were very welcoming and when the bathroom did not suit (shower over bath) they immediately moved us to another room with an ensuite without any hesitation. Would definitely ..."

Arvosteltu 6.5.2025

Astor Motor Inn
City Park Motel & Apartments

City Park Motel & Apartments

3.5 out of 5
1 Tarcutta Street, Wagga Wagga, NSW
Hinta on 69 € per yö ajalle 10. toukok. viiva 11. toukok.
69 €
sisältää verot ja maksut
10.5.–11.5.
City Park Motel & Apartments on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Oasis Aquatic Centre. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja aamiainen (lisämaksusta).
7,8/10 Good! (617 arvostelua)
"Great location"

Arvosteltu 4.5.2025

City Park Motel & Apartments
Mantra Pavilion

Mantra Pavilion

4 out of 5
22-30 Kincaid Street, Wagga Wagga, NSW
Hinta on 94 € per yö ajalle 8. kesäk. viiva 9. kesäk.
94 €
sisältää verot ja maksut
8.6.–9.6.
Mantra Pavilion Hotel Wagga Wagga on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Thirsty Crow Brewery. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kahvilan.
7,8/10 Good! (1 002 arvostelua)
"A bit dated but great location and very nice staff. Good breakfast and good servings. Good on site car park."

Arvosteltu 23.4.2025

Mantra Pavilion
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa The Gap
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.