Lennot kohteesta Lake Tyers Beach

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Lake Tyers Beach – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Lake Tyers Beach – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Lake Tyers Beach lähellä

Lakeside Motel Waterfront

Lakeside Motel Waterfront

2.5 out of 5
164 Marine Parade Lakes Entrance VIC
Hinta on 79 € per yö ajalle 4.2. viiva 5.2.
79 €
per yö
4.2.–5.2.
Lakeside Motel Waterfront on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Griffith's Sea Shell Museum and Marine Display (merimuseo). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja pyykinpesutilat.
9/10 Wonderful! (612 arvostelua)
Nettes Personal, supersauberes Zimmer, beste Dusche!

Arvosteltu 28.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanLakeside Motel Waterfront
Sandbar Motel

Sandbar Motel

3.5 out of 5
637 Esplanade Lakes Entrance VIC
Hinta on 98 € per yö ajalle 22.2. viiva 23.2.
98 €
per yö
22.2.–23.2.
Sandbar Motel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Cunningham Foot Bridge. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen omatoimisen pysäköinnin sekä ulkouima-altaan ja pääsyn vesipuistoon (lisämaksusta).
8,8/10 Excellent! (654 arvostelua)
Zimmer für Motel großzügig mit Mokrowelle, Kühlschrank etc. Zum Empfang gab es Mich, selbstgebackene Cookies und einen Obstteller. Ausgesprochen nettes Personal!

Arvosteltu 1.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanSandbar Motel
The Esplanade Resort and Spa

The Esplanade Resort and Spa

4.5 out of 5
1 The Esplanade Lakes Entrance VIC
Hinta on 153 € per yö ajalle 4.2. viiva 5.2.
153 €
per yö
4.2.–5.2.
The Esplanade Resort and Spa on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Griffith's Sea Shell Museum and Marine Display (merimuseo). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja täyden palvelun kylpylän.
8,4/10 Very Good! (999 arvostelua)
Hyvä hotelli rantakadun varrella
Hyvin varusteltu, moderni ja tilava huoneisto. Juuri sopva pysähdyspaikka roadtripillä. Kaikki palvelut kävelyetäisyydellä. Ruokakauppa ihan hotellin takana.

Arvosteltu 4.11.2017

Avautuu uuteen ikkunaanThe Esplanade Resort and Spa
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Bellevue on the Lakes

Bellevue on the Lakes

4 out of 5
201 Esplanade Lakes Entrance VIC
Hinta on 140 € per yö ajalle 4.2. viiva 5.2.
140 €
per yö
4.2.–5.2.
Bellevue on the Lakes on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Griffith's Sea Shell Museum and Marine Display (merimuseo). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,4/10 Very Good! (961 arvostelua)
Everything amazing

Arvosteltu 2.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanBellevue on the Lakes
Comfort Inn & Suites Lakes Entrance

Comfort Inn & Suites Lakes Entrance

3 out of 5
151 Esplanade Lakes Entrance VIC
Hinta on 86 € per yö ajalle 9.2. viiva 10.2.
86 €
per yö
9.2.–10.2.
Comfort Inn & Suites Lakes Entrance on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Griffith's Sea Shell Museum and Marine Display (merimuseo). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja aamiainen (lisämaksusta).
8,4/10 Very Good! (795 arvostelua)
Overall room was very good, only negative was we found one of our dessert spoons had remnants of a previous occupants food still stuck to the surface. This one is a personal preference, the bed was soft compared to our home mattress, didn’t lend to the best of nights sleep!

Arvosteltu 16.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanComfort Inn & Suites Lakes Entrance
Heyfield Motel & Apartments

Heyfield Motel & Apartments

3.5 out of 5
115 The Esplanade Lakes Entrance VIC
Hinta on 88 € per yö ajalle 4.2. viiva 5.2.
88 €
per yö
4.2.–5.2.
Heyfield Motel & Apartments on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Griffith's Sea Shell Museum and Marine Display (merimuseo). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,4/10 Very Good! (471 arvostelua)
Mukava ja siisti. Kiva pysähdyspaikka sataman vieressä.

Arvosteltu 29.11.2023

Avautuu uuteen ikkunaanHeyfield Motel & Apartments
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Lake Tyers Beach
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.