Lennot kohteesta Isla Cedros

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Isla Cedros – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Isla Cedros – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Isla Cedros lähellä

Grand Hotel Tijuana

Grand Hotel Tijuana

3.5 out of 5
Blvd. Agua Caliente #4558 Tijuana BC
Hinta on 131 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
131 €
per yö
6.7.–7.7.
Grand Hotel Tijuana on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä, ja Paseo Chapultepec on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ulkouima-allas ja ravintola.
9,2/10 Upea! (4 520 arvostelua)
"We have a problems to check in because need to be in a kiosk but the guy in the video can’t speak English clearly it was very hard to understand what he said"

Arvosteltu 2.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanGrand Hotel Tijuana
Hotel Lucerna Tijuana

Hotel Lucerna Tijuana

4.5 out of 5
Paseo del los Heroes #10902, Zona Rio Tijuana BC
Hinta on 162 € per yö ajalle 5.7. viiva 6.7.
162 €
per yö
5.7.–6.7.
Hotel Lucerna Tijuana on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Plaza Landmark Tijuana -ostoskeskus. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 2 ravintolaa.
9,2/10 Upea! (1 485 arvostelua)
"Be prepared to spend more money at the hotel than you would by going to the surrounding area, but overall staff and experience was great"

Arvosteltu 2.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanHotel Lucerna Tijuana
Hotel Ticuán

Hotel Ticuán

3.5 out of 5
Av. Miguel Hidalgo (8va) #8190 Tijuana BC
Hinta on 142 € per yö ajalle 6.7. viiva 7.7.
142 €
per yö
6.7.–7.7.
Hotel Ticuán on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Revolución-katu. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja täyden palvelun kylpylän.
9,2/10 Upea! (2 657 arvostelua)
Keskeinen sijainti
"Parhaat päivänsä nähnyt, osin 80-luvulle jämähtänyt perussiisti hotelli aivan Av. Revolutionin lähellä. Aamiaisella raskaita lämpimiä ruokia, puuroa ja hedelmiä, ei mitään kasviksia, leipää tai leikkeleitä, juustoa tms. Ystävällinen henkilökunta. Kiva poreamme huoneessa, ikkunoita ei ole pesty, hyvä ..."

Arvosteltu 3.2.2025

Avautuu uuteen ikkunaanHotel Ticuán
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Quartz Hotel & SPA

Quartz Hotel & SPA

4.5 out of 5
Paseo Centenario 4210, Zona Urbana Rio Tijuana BC
Hinta on 180 € per yö ajalle 20.7. viiva 21.7.
180 €
per yö
20.7.–21.7.
Quartz Hotel & SPA on saanut loistavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä, ja New Cityn Lääketieteellinen Torni on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ulkouima-altaan.
9,2/10 Upea! (1 701 arvostelua)
"The staff was amazing! Every single one!! The property was gorgeous and well taken care of"

Arvosteltu 1.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanQuartz Hotel & SPA
Real Inn Tijuana by Camino Real Hotels

Real Inn Tijuana by Camino Real Hotels

4.5 out of 5
Paseo de los Héroes 9902 Tijuana BC
Hinta on 89 € per yö ajalle 19.7. viiva 20.7.
89 €
per yö
19.7.–20.7.
Real Inn Tijuana by Camino Real Hotels on saanut mahtavaa palautetta alueen ostosmahdollisuuksista. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Rio Finanssikeskus. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ravintola ja ympäri vuorokauden auki oleva kuntokeskus.
8,8/10 Erinomainen! (3 290 arvostelua)
"Localización del hotel y desayuno bufet muy completo y suficiente"

Arvosteltu 30.6.2026

Avautuu uuteen ikkunaanReal Inn Tijuana by Camino Real Hotels
Rosarito Beach Hotel

Rosarito Beach Hotel

3 out of 5
Boulevard Benito Juarez # 31 Playas de Rosarito BC
Hinta on 138 € per yö ajalle 8.7. viiva 9.7.
138 €
per yö
8.7.–9.7.
Rosarito Beach Hotel on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Rosariton ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä 3 ulkouima-allasta ja 3 baaria.
8,4/10 Erittäin hyvä! (1 623 arvostelua)
"Todo muy bien. Muy buena hubicacion."

Arvosteltu 2.7.2026

Avautuu uuteen ikkunaanRosarito Beach Hotel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Baja California
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.