Lennot kohteesta Kintyre

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Kintyre – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Kintyre – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Kintyre lähellä

Crossaig Lodge

Crossaig Lodge

3 out of 5
Crossaig, Tarbert, Scotland
Hinta on 106 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
106 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Crossaig Lodge sijaitsee lähellä kohdetta Loch an Eilein Mor. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta). Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
9,8/10 Exceptional! (32 arvostelua)
"Hosts, breakfast 😀 Poor signage to show position of house. 😕"

Arvosteltu 25.5.2024

Crossaig Lodge
Knap Guest House

Knap Guest House

4 out of 5
Campbeltown Road, Tarbert, Scotland
Hinta on 122 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
122 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Knap Guest House sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Tarbertin satama. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa.
9,4/10 Exceptional! (192 arvostelua)
"A perfectly pleasant stay. However it lacks the human touch. Everything is automated and seems organised to minimise interaction between host and guest. Breakfast - all three courses at the same time left at your door - eating cereal first meant cold bacon sandwich and cold toast. Run for the proprietor ..."

Arvosteltu 30.4.2024

Knap Guest House
The House at Glenbarr

The House at Glenbarr

3.5 out of 5
Glenbarr, Kintyre, Tarbert, Scotland
Hinta on 116 € per yö ajalle 24. kesäk. viiva 25. kesäk.
116 €
per yö
24. kesäk.–25. kesäk.
The House at Glenbarr sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Glenbarr Abbey. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta).
9,4/10 Exceptional! (43 arvostelua)
"Lovely place. Excellent rooms, very clean and well kept. Staff helpful, breakfast choices fine, and who could object to b’fast outdoors on a sunny morning. My only tiny cavil is that a couple of sugar free cereal choices, like well made messily, would be helpful. We’d stay there again like a ..."

Arvosteltu 16.5.2024

The House at Glenbarr
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Argyll Hotel

Argyll Hotel

2.5 out of 5
Bellochantuy, Campbeltown, Scotland
Hinta on 110 € per yö ajalle 27. kesäk. viiva 28. kesäk.
110 €
per yö
27. kesäk.–28. kesäk.
Argyll Hotel sijaitsee lähellä kohdetta Glenbarr Abbey - Clan Macalister Museum & Tea Room. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ravintola. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
9,4/10 Exceptional! (89 arvostelua)
8
"Ihana paikka meren rannalla. Tosin meri haisi aivan järkyttävälle iltana jona menimme mutta sehän ei ole hotellin vika :-) . Huoneet vähän ressukoita, mutta hyvin nukkui. Aamiainen oli meidän mielestä aivan mahtava, sai valita listalta oman annoksen ja oli todella maukas ja yllätti koko porukan."

Arvosteltu 12.6.2018

Argyll Hotel
Craigard House Hotel

Craigard House Hotel

3 out of 5
Low Askomil, Campbeltown, Scotland
Hinta on 147 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
147 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Craigard House Hotel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Glen Scotia Distillery. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8,6/10 Excellent! (229 arvostelua)
"Gorgeous view! Excellent chef! Very comfy bed! Responsive staff! Driveway is a challenge for a stick!"

Arvosteltu 22.5.2024

Craigard House Hotel
Anchor Hotel

Anchor Hotel

3 out of 5
Harbour Street, Tarbert, Scotland
Hinta on 162 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
162 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Anchor Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Kintyre Way. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (80 arvostelua)
Siisti hotelli kauniilla paikalla, venesatamassa.
"Hinta- laatusuhde oli kohdallaan. Siistit nykyaikaiset huoneet, loistava aamupala."

Arvosteltu 12.5.2014

Anchor Hotel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Kintyre
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.