Lennot kohteesta Isla Catalinan kansallispuisto

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Isla Catalinan kansallispuisto – Lentotiedot
Lähtölentokentän IATA-koodi
SDQ
Perillä Turussa

Lennot Isla Catalinan kansallispuisto – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Isla Catalinan kansallispuisto – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Isla Catalinan kansallispuisto lähellä

Dreams Dominicus La Romana - All Inclusive

Dreams Dominicus La Romana - All Inclusive

4 out of 5
Playa Bayahibe San Rafael del Yuma La Altagracia
Dreams Dominicus La Romana - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Dominicuksen ranta. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen valet-pysäköinti ja 4 ulkouima-allasta.
9/10 Upea! (1 001 arvostelua)
"Dreams Dominicus is different than Dreams La Romana. This resort is absolutely beautiful and luxurious. Best beach and staff you could ask for. Recommend the swim up rooms."

Arvosteltu 11.8.2026

Avautuu uuteen ikkunaanDreams Dominicus La Romana - All Inclusive
Secrets La Romana Resort & Spa  - Adults Only - All Inclusive

Secrets La Romana Resort & Spa - Adults Only - All Inclusive

4.5 out of 5
Carr. a Bayahibe, Playa Bayahibe San Rafael del Yuma
Hinta on 380 € per yö ajalle 1.9. viiva 2.9.
380 €
1.9.–2.9.
sisältää verot ja maksut
Secrets La Romana Resort & Spa - Adults Only - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bayahiben ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja 2 ulkouima-allasta.
9/10 Upea! (873 arvostelua)
"Kylpyhuone haisi huonolta hyvästä siivouksesta huolimatta. Kuntosaliin ei voinut mennä ollenkaan koska niin vahva homeen haju."

Arvosteltu 18.12.2019

Avautuu uuteen ikkunaanSecrets La Romana Resort & Spa - Adults Only - All Inclusive
Bahia Principe Escape Bouganville - Hyatt Inclusive Collection - Adults Only - All Inclusive

Bahia Principe Escape Bouganville - Hyatt Inclusive Collection - Adults Only - All Inclusive

4.5 out of 5
Carretera San Pedro de Macoris-La Romana Ramón Santana La Romana
Bahia Principe Escape Bouganville - Hyatt Inclusive Collection - Adults Only - All Inclusive on saanut mahtavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta PGA Ocean's 4 Golf. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Erinomainen! (2 623 arvostelua)
"Can’t wait to go back. The people were amazing"

Arvosteltu 16.8.2026

Avautuu uuteen ikkunaanBahia Principe Escape Bouganville - Hyatt Inclusive Collection - Adults Only - All Inclusive
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Bahia Principe Explore La Romana - Hyatt Inclusive Collection - All Inclusive

Bahia Principe Explore La Romana - Hyatt Inclusive Collection - All Inclusive

4.5 out of 5
Carretera San Pedro de Macoris-La Romana Ramón Santana La Romana
Bahia Principe Explore La Romana - Hyatt Inclusive Collection - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta rantasijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta PGA Ocean's 4 Golf. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Erittäin hyvä! (2 653 arvostelua)
"Todo excelente volvería nuevamente!"

Arvosteltu 15.8.2026

Avautuu uuteen ikkunaanBahia Principe Explore La Romana - Hyatt Inclusive Collection - All Inclusive
Sunscape Dominicus La Romana - All Inclusive

Sunscape Dominicus La Romana - All Inclusive

3.5 out of 5
Playa Dominicus, 22000 San Rafael del Yuma La Altagracia
Hinta on 207 € per yö ajalle 1.9. viiva 2.9.
207 €
1.9.–2.9.
sisältää verot ja maksut
Sunscape Dominicus La Romana - All Inclusive on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Dominicuksen ranta. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,8/10 Hyvä! (271 arvostelua)
"We had a great time. Two families with four adults and four kids (15,14,14, 12). This is an excellent choice if you are looking for a great beach, nice grounds, and a good selection of food. We had the Sun Club room, and we really enjoyed having a double room and a separate part of the beach reserved ..."

Arvosteltu 15.8.2026

Avautuu uuteen ikkunaanSunscape Dominicus La Romana - All Inclusive
Casa de Campo Resort and Villas

Casa de Campo Resort and Villas

5 out of 5
Carretera La Romana-Higuey La Romana La Romana
Hinta on 243 € per yö ajalle 17.8. viiva 18.8.
243 €
17.8.–18.8.
sisältää verot ja maksut
Casa de Campo Resort and Villas on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Teeth of the Dog -golfkenttä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaiset alueelliset kuljetukset ja 8 ulkouima-allasta.
Avautuu uuteen ikkunaanCasa de Campo Resort and Villas
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Isla Catalinan kansallispuisto
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.