
Lennot kohteesta Kelgoola
Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen
Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi
Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa
Perillä Turussa
Lennot Kelgoola – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.
Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.
Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Kelgoola – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!
Viihtyisimmät hotellit kohteen Kelgoola lähellä

The Nile Farmstay: Modern cabin offering incredible views with fire pit and spa.
"Great clean place with a beautiful view and great facilities. Perfect for a weekend away!"
Arvosteltu 27.7.2026

Willow Cabin | Fireplace • Fire Pit • 104Acres • Near Mudgee
"We loved our stay at willow cabin. The cabin was wonderful, clean, cozy with a fabulous view over the property where you could watch the wild birds at the feeder and the kangaroos wondering across the tree strewn paddock . It felt like a home away from home, tremendous relaxing.. the house guide ..."
Arvosteltu 18.8.2026

Myalla Farm Stay - Leave the World Behind
"We had a wonderful stay! The place was very clean, comfortable, and well maintained. The host-Leasha was welcoming and made everything easy from check-in to check-out. Leasha made our stay truly unforgettable! She even took us for a ride at the back of her truck to enjoy the sunset—it was such a ..."
Arvosteltu 4.4.2026

Quiet country getaway in Charbon nsw, 10min to rylstone, pet friendly
"Great location, everything we needed for a night away"
Arvosteltu 31.8.2026

Wollemi Retreat - palkittu Eco-Retreat
"The kitchen has everything you could possibly need even more than expected! The property offers generous space, and the rooms are clean and comfortable.Just a note: in summer, there can be some flies and bugs around.We were lucky to enjoy a beautiful full moon during our stay, although it was so ..."
Arvosteltu 8.12.2025

The Nile Farmstay - Cabin with cliff views, hiking trails, heated spa
Tutustu kohteeseen Kelgoola
Lentoja kohteen Kelgoola lähellä sijaitsevista kaupungeista
Muut suositut lähtöpaikat
Lentoja muista kaupungeista
: Suositut reitit kohteesta null
: Suositut reitit kohteesta
Suositut
- Adventure Bay lomamatkat
- Cookinsaaret lomamatkat
- Tieri lomamatkat
- Mauritius lomamatkat
- Mallorca lomamatkat
- Texas lomamatkat
- Darwin lomamatkat
- Toora lomamatkat
- Byron Bay lomamatkat
- Port Douglas lomamatkat
- K’gari lomamatkat
- Gold Coast lomamatkat
- Price lomamatkat
- Bagdad lomamatkat
- Coffs Harbour lomamatkat
- Greta lomamatkat
- Surf Beach lomamatkat
- Sale lomamatkat
- Kakadu lomamatkat
- Tara lomamatkat
Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.
Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.
Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.