Lennot kohteesta Milan

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Milan – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Milan – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Milan lähellä

Odessa Lodge 3bd/2ba-Close to hunting, fishing, hiking and Lake Fun

Odessa Lodge 3bd/2ba-Close to hunting, fishing, hiking and Lake Fun

Odessa, MN
Hinta on 279 € per yö ajalle 2. heinäk. viiva 3. heinäk.
279 €
per yö
2. heinäk.–3. heinäk.
Tämä loma-asunto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Odessa Boulder. Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa keittiön ja 2 kylpyhuonetta.
10/10 Exceptional! (5 arvostelua)
Clean.
"It’s a nice place to stay."

Arvosteltu 28.1.2024

Odessa Lodge 3bd/2ba-Close to hunting, fishing, hiking and Lake Fun
Cozy Appleton Getaway w/ Screened-In Porch + Yard!

Cozy Appleton Getaway w/ Screened-In Porch + Yard!

Appleton, Minnesota
Tämä loma-asunto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Appleton Municipal Hospital. Loma-asunnossa tarjoaa keittiön ja 2 kylpyhuonetta.
9,8/10 Exceptional! (15 arvostelua)
Awsome
"Very impressed...wasn't expecting for it to be as pretty and clean as it was. Will stay again now that we know about it."

Arvosteltu 12.4.2024

Cozy Appleton Getaway w/ Screened-In Porch + Yard!
The Benson Motel - Benson, MN - US-12 HWY

The Benson Motel - Benson, MN - US-12 HWY

2.5 out of 5
600 22nd St S, Benson, MN
Hinta on 90 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
90 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
The Benson Motel - Benson, MN - US-12 HWY tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
9/10 Wonderful! (17 arvostelua)
"Comfortable and clean rooms. Easy check-in/check-out. Quiet. No complaints!"

Arvosteltu 12.5.2024

The Benson Motel - Benson, MN - US-12 HWY
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Viking Inn

Viking Inn

2 out of 5
1428 E Hwy 7, Montevideo, MN
Viking Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Lagoon Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
9/10 Wonderful! (133 arvostelua)
"very friendly, family run. Great people"

Arvosteltu 27.3.2024

Viking Inn
Crossings by GrandStay Inn and Suites

Crossings by GrandStay Inn and Suites

2 out of 5
1805 E Highway 7, Montevideo, MN
Crossings by GrandStay Inn and Suites sijaitsee lähellä kohdetta Lagoon Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (87 arvostelua)
"Got put in a smoking room after telling them I booked non smoking. Uncomfortable beds. Not a great stay for the price."

Arvosteltu 2.3.2018

Crossings by GrandStay Inn and Suites
Fiesta City Motel

Fiesta City Motel

2.5 out of 5
620 West Highway 212, Montevideo, MN
Hinta on 86 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
86 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Fiesta City Motel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Lagoon Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
7,6/10 Good! (63 arvostelua)
"Family owned business, they were super friendly we Left our keys in our room got locked out and they were very helpful had issues connecting WiFi and they helped us get online right away…"

Arvosteltu 21.3.2024

Fiesta City Motel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Milan
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.