Lennot kohteesta Mepunga

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Mepunga – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Mepunga – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Mepunga lähellä

Deep Blue Hotel & Hot Springs

Deep Blue Hotel & Hot Springs

4.5 out of 5
Worm Bay Road Warrnambool VIC
Hinta on 96 € per yö ajalle 15.2. viiva 16.2.
96 €
per yö
15.2.–16.2.
Deep Blue Hotel & Hot Springs on saanut mahtavaa palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Warrnambool Skatepark. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, täyden palvelun kylpylä ja sisäuima-allas.
8,6/10 Excellent! (1 001 arvostelua)
Very clean, spacious, comfortable room. Deluxe spar was amazing. Very friendly helpful staff. Thank you ☺️

Arvosteltu 3.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanDeep Blue Hotel & Hot Springs
Discovery Parks - Warrnambool

Discovery Parks - Warrnambool

3.5 out of 5
25 Pertobe Rd Warrnambool VIC
Hinta on 79 € per yö ajalle 11.2. viiva 12.2.
79 €
per yö
11.2.–12.2.
Discovery Parks - Warrnambool on saanut loistavaa palautetta majoituspaikkojen siisteydestä. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mini Golf by The Sea. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan. Tässä 3,5 tähden lomapuistossa on 69 majoituspaikkaa. Kaikki majoituspaikat tarjoavat ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja parvekkeet/patiot.
8,6/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
Perfect cabin for a weekend getaway with our two little children. The cabin was neat and tidy with everything we needed. Travelling with two under two can be tricky at times. The lovely lady at reception let us know that our room was cleaned and allowed us an early check in. There is so much to do ...

Arvosteltu 3.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanDiscovery Parks - Warrnambool
Innova Motel Warrnambool

Innova Motel Warrnambool

4 out of 5
620 Raglan Parade Warrnambool VIC
Hinta on 75 € per yö ajalle 8.2. viiva 9.2.
75 €
per yö
8.2.–9.2.
Innova Motel Warrnambool sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Warrnambool Shopping Centre. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen omatoiminen pysäköinti, aamiainen (lisämaksusta) ja pyykinpesutilat.
8,6/10 Excellent! (175 arvostelua)
Great

Arvosteltu 27.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanInnova Motel Warrnambool
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Waves Motel and Apartments

Waves Motel and Apartments

3 out of 5
519 Raglan Parade Warrnambool VIC
Hinta on 88 € per yö ajalle 8.2. viiva 9.2.
88 €
per yö
8.2.–9.2.
Waves Motel and Apartments sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Albert Park. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja business centerin.
8,4/10 Very Good! (602 arvostelua)
Great place to stay

Arvosteltu 18.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanWaves Motel and Apartments
Mid City Warrnambool

Mid City Warrnambool

4 out of 5
525 Raglan Parade Warrnambool VIC
Hinta on 77 € per yö ajalle 8.2. viiva 9.2.
77 €
per yö
8.2.–9.2.
Mid City Warrnambool on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Albert Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ulkouima-allas.
8,2/10 Very Good! (1 004 arvostelua)
Siisti ja hyvä perusmotelli.
Siisti ja hyvä motelli. Kohtuuhintainen aamiainen lisämaksusta oli ihan ok. Huoneet siivottiin päivittäin ja Wi-Fi toimi moitteettomasti

Arvosteltu 17.2.2019

Avautuu uuteen ikkunaanMid City Warrnambool
Central Court Motel Warrnambool

Central Court Motel Warrnambool

3.5 out of 5
581 Raglan Parade Warrnambool VIC
Hinta on 80 € per yö ajalle 9.2. viiva 10.2.
80 €
per yö
9.2.–10.2.
Central Court Motel Warrnambool on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Warrnambool Shopping Centre. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (588 arvostelua)
Easy access and spacioua room. Roofwork woke us up every morning at 7 am 😩

Arvosteltu 17.1.2025

Avautuu uuteen ikkunaanCentral Court Motel Warrnambool
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Mepunga
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.