Lennot kohteesta Laird

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Laird – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Laird – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Laird lähellä

Beautiful cottage on the lake with brand new sauna, large yard and office space.

Beautiful cottage on the lake with brand new sauna, large yard and office space.

Echo Bay, ON
Yövy tässä mökissä kohteessa Laird. Nauti saunasta, puutarhasta ja biljardipöydästä.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Great getaway
"Very nice property and great location. We enjoyed our stay and would recommend this spot ."

Arvosteltu 13.10.2023

Beautiful cottage on the lake with brand new sauna, large yard and office space.
Quattro Hotel & Conference Centre, Ascend Hotel Collection

Quattro Hotel & Conference Centre, Ascend Hotel Collection

3 out of 5
229 Great Northern Rd, Sault Ste. Marie, ON
Hinta on 87 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
87 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Quattro Hotel & Conference Centre, Ascend Hotel Collection on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä, ja Northern Ontario Country Music Hall of Fame on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja täyden palvelun kylpylän.
9/10 Wonderful! (1 002 arvostelua)
"The room is a bit tired and needs to be cleaned better. We booked a suite for 3 adults (hide-a-bed and king bed). We expected the hide-a-bed would have been made up but it wasn’t. So we made up the bed. Sheets and pillows for this bed were quite used and needed to be replaced."

Arvosteltu 30.5.2024

Quattro Hotel & Conference Centre, Ascend Hotel Collection
Holiday Inn Express Sault Ste Marie, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Sault Ste Marie, an IHG Hotel

2.5 out of 5
320 Bay St, Sault Ste. Marie, ON
Hinta on 92 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
92 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Holiday Inn Express Sault Ste Marie, an IHG Hotel on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Agawa Canyon Tour Trains. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä sisäuima-altaan ja ympäri vuorokauden auki olevan business centerin.
8,6/10 Excellent! (1 000 arvostelua)
Wonderful stay
"Check-in was prompt and efficient. Room was cute, clean and spacious. No noise which was great. Pool and hottub Breakfast available in lobby. Would definitely stay again."

Arvosteltu 22.5.2024

Holiday Inn Express Sault Ste Marie, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Delta Hotels by Marriott Sault Ste. Marie Waterfront

Delta Hotels by Marriott Sault Ste. Marie Waterfront

3.5 out of 5
208 St Mary's River Drive, Sault Ste. Marie, ON
Hinta on 121 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
121 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Delta Hotels by Marriott Sault Ste. Marie Waterfront on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Agawa Canyon Tour Trains. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,6/10 Excellent! (1 002 arvostelua)
"The receptionists were very nice and helpful. Love just stepping out the door and being on the boardwalk!!!!"

Arvosteltu 29.5.2024

Delta Hotels by Marriott Sault Ste. Marie Waterfront
The Water Tower Inn, BW Premier Collection

The Water Tower Inn, BW Premier Collection

3.5 out of 5
360 Great Northern Rd, Sault Ste. Marie, ON
Hinta on 103 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
103 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
The Water Tower Inn, BW Premier Collection on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Northern Ontario Country Music Hall of Fame. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja 3 sisäuima-allasta.
8,2/10 Very Good! (1 005 arvostelua)
"This hotel has an excellent staff which is quite noticeable straight away. The rooms need a refresh, but the pool & jacuzzi area are second to none. In fact, they sell passes to the locals and they all rave about this aspect as well. The hotel restaurant is good, but there are other options within ..."

Arvosteltu 30.5.2024

The Water Tower Inn, BW Premier Collection
Days Inn & Suites by Wyndham Sault Ste. Marie ON

Days Inn & Suites by Wyndham Sault Ste. Marie ON

2.5 out of 5
332 Bay Street, Sault Ste. Marie, ON
Hinta on 77 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
77 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Days Inn & Suites by Wyndham Sault Ste. Marie ON on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Agawa Canyon Tour Trains. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
7,8/10 Good! (1 001 arvostelua)
"Great property for an overnight stay - older rooms but clean with comfortable beds and good showers. Be aware that not many food options are open on a Sunday. We ended up at Montanas which was great after a long drive."

Arvosteltu 27.5.2024

Days Inn & Suites by Wyndham Sault Ste. Marie ON
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Laird
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.