Lennot kohteesta Alton

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Alton – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Alton – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Alton lähellä

Villa Cathedral

Villa Cathedral

3.5 out of 5
1202 Williamson Rd, Alton, VA
Hinta on 205 € per yö ajalle 10. kesäk. viiva 11. kesäk.
205 €
per yö
10. kesäk.–11. kesäk.
Villa Cathedral on saanut mainiota palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Virginia International Raceway. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9,8/10 Exceptional! (60 arvostelua)
"Very nice property, delicious breakfast, friendly and welcoming owners. We’ll definitely be back."

Arvosteltu 25.5.2024

Villa Cathedral
The Holbrook Hotel

The Holbrook Hotel

2.5 out of 5
990 Main St, Danville, VA
Hinta on 148 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
148 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
The Holbrook Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Danville Museum of Fine Arts. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kuivapesulapalvelun.
9,4/10 Exceptional! (80 arvostelua)
Amazing stay
"The condition of the room was exceptional."

Arvosteltu 19.5.2024

The Holbrook Hotel
The Berry Hill Resort & Conference Center

The Berry Hill Resort & Conference Center

4 out of 5
3105 River Road, South Boston, VA
Hinta on 170 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
170 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
The Berry Hill Resort & Conference Center on saanut hyvää palautetta uima-altaastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Sentara Halifax Regional Hospital. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (507 arvostelua)
"As always, clean, quiet and convenient."

Arvosteltu 27.5.2024

The Berry Hill Resort & Conference Center
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Sleep Inn & Suites Danville Hwy 58

Sleep Inn & Suites Danville Hwy 58

2.5 out of 5
1483 S Boston Rd, Danville, VA
Hinta on 148 € per yö ajalle 5. kesäk. viiva 6. kesäk.
148 €
per yö
5. kesäk.–6. kesäk.
Sleep Inn & Suites Danville Hwy 58 on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Anglers Park. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, kuntokeskus ja business center.
8,8/10 Excellent! (530 arvostelua)
Customer review
"Im very pleased with my stay. The room was very clean. The staff was very friendly and went out of their way to help you. I had a fall and the staff went out of their way to me you comfortable . I will stay at that hotel again and refer my friends"

Arvosteltu 25.5.2024

Sleep Inn & Suites Danville Hwy 58
Comfort Inn & Suites near Danville Mall

Comfort Inn & Suites near Danville Mall

2.5 out of 5
100 Tower Dr, Danville, VA
Hinta on 144 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
144 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Comfort Inn & Suites near Danville Mall sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Danville Mall. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ulkouima-altaan.
8,2/10 Very Good! (361 arvostelua)
"Nice and clean"

Arvosteltu 25.5.2024

Comfort Inn & Suites near Danville Mall
Americas Best Value Inn & Suites South Boston

Americas Best Value Inn & Suites South Boston

2 out of 5
2050 Philpott Rd, South Boston, VA
Hinta on 57 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
57 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Americas Best Value Inn & Suites South Boston sijaitsee lähellä kohdetta Sentara Halifax Regional Hospital. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
5,6/10 (179 arvostelua)
"Overall environment"

Arvosteltu 15.5.2024

Americas Best Value Inn & Suites South Boston
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Alton
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.