Lennot kohteesta Laurel

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Laurel – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Laurel – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Laurel lähellä

Rustic Bliss at Montana's Secluded Hideaway

Rustic Bliss at Montana's Secluded Hideaway

Laurel, MT
Yövy tässä mökissä kohteessa Laurel. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja grilleistä. Lähellä sijaitsee Tinhorn Casino ja Cedar Ridge Casino, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle Rustic Bliss at Montana's Secluded Hideaway, viimeisimmät hinnat ja saatavuus – varaa nyt.
9,6/10 Exceptional! (12 arvostelua)
Everything we needed for a relaxing getaway
"We had a fantastic stay at this VRBO property! The location was great—close to amenities yet tucked away enough for a peaceful retreat. The house was clean, well-maintained, and beautifully furnished. The host was responsive and accommodating. We loved the welcome basket! We especially enjoyed the ..."

Arvosteltu 12.4.2024

Rustic Bliss at Montana's Secluded Hideaway
Fairfield Inn & Suites By Marriott Laurel

Fairfield Inn & Suites By Marriott Laurel

2.5 out of 5
301 South Washington Avenue, Laurel, MT
Hinta on 162 € per yö ajalle 31. toukok. viiva 1. kesäk.
162 €
per yö
31. toukok.–1. kesäk.
Fairfield Inn & Suites By Marriott Laurel on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9,2/10 Wonderful! (42 arvostelua)
Nearly New in Laurel
"This hotel is fairly new & nicely decorated. The beds were comfortable & the rooms were large. The were 3 restaurants in the parking lot and others nearby within walking distance. Breakfast at the hotel was nice The whole area around the hotel appears to be fairly new. This was our favorite stay ..."

Arvosteltu 30.4.2024

Fairfield Inn & Suites By Marriott Laurel
Locomotive Inn

Locomotive Inn

2.5 out of 5
310 S 1st Ave, Laurel, MT
Hinta on 114 € per yö ajalle 20. toukok. viiva 21. toukok.
114 €
per yö
20. toukok.–21. toukok.
Yövy tässä motellissa kohteessa Laurel. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsee Montana Lil's Casino ja Cedar Ridge Casino, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
8,4/10 Very Good! (77 arvostelua)
"We had an amazing stay , we broke down and we were going to be late and the lady at the desk made sure whwb we got there we were checked in and all had to do was sign for our room . It was quiet so we could rest and just an absolutely wonderful stay !!"

Arvosteltu 24.4.2024

Locomotive Inn
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Kelly Inn Billings Montana

Kelly Inn Billings Montana

2.5 out of 5
5610 South Frontage Road, Billings, MT
Hinta on 108 € per yö ajalle 20. toukok. viiva 21. toukok.
108 €
per yö
20. toukok.–21. toukok.
Kelly Inn Billings Montana on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,2/10 Very Good! (1 233 arvostelua)
"Checkin was quick and easy. Facility was well-kept and conviently located. Room was very good, except for a bed that was a little too hard for my comfort."

Arvosteltu 3.5.2024

Kelly Inn Billings Montana
Best Western Yellowstone Crossing

Best Western Yellowstone Crossing

2.5 out of 5
205 SE 4th Street, Laurel, MT
Hinta on 135 € per yö ajalle 8. toukok. viiva 9. toukok.
135 €
per yö
8. toukok.–9. toukok.
Best Western Yellowstone Crossing on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ympäri vuorokauden auki olevan business centerin.
8/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
"Quiet and friendly"

Arvosteltu 2.5.2024

Best Western Yellowstone Crossing
Mountain-View Laurel Respite On 20 Private Acres!

Mountain-View Laurel Respite On 20 Private Acres!

Laurel, Montana
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Laurel. Nauti paikan päällä olevasta pysäköinnistä, puutarhasta ja huoneessa olevasta DVD-soittimesta. Lähellä sijaitsee High Water Casino ja Montana Lil's Casino, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä. Oikeiden asiakkaiden arvosteluja majoituspaikalle Mountain-View Laurel Respite On 20 Private Acres!, viimeisimmät hinnat ja saatavuus – varaa nyt.
Mountain-View Laurel Respite On 20 Private Acres!
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Laurel
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.