Lennot kohteesta Watkins

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Watkins – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Watkins – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Watkins lähellä

GrandStay Residential Suites Hotel - Saint Cloud

GrandStay Residential Suites Hotel - Saint Cloud

2.5 out of 5
213 6th Avenue South, St Cloud, MN
Hinta on 117 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
117 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
GrandStay Residential Suites Hotel - Saint Cloud on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluvat ruoka- ja vesikulhot ja hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
8,6/10 Excellent! (1 003 arvostelua)
"This was a very comfortable place to stay. But real noisy with all the traffic."

Arvosteltu 10.5.2024

GrandStay Residential Suites Hotel - Saint Cloud
Holiday Inn Express Hotel & Suites St. Cloud, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Hotel & Suites St. Cloud, an IHG Hotel

2.5 out of 5
4322 Clearwater Road, St Cloud, MN
Hinta on 131 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
131 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Holiday Inn Express Hotel & Suites St. Cloud, an IHG Hotel on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,6/10 Excellent! (987 arvostelua)
"Excellent staff clean newer property."

Arvosteltu 9.5.2024

Holiday Inn Express Hotel & Suites St. Cloud, an IHG Hotel
Best Western Plus Kelly Inn

Best Western Plus Kelly Inn

3 out of 5
100 4th Ave S, St Cloud, MN
Hinta on 110 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
110 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Best Western Plus Kelly Inn on saanut hyvää palautetta sijainnistaan. Majoituspaikka sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä, ja Mississippi River on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
8,2/10 Very Good! (1 004 arvostelua)
"Very nice property!"

Arvosteltu 23.5.2024

Best Western Plus Kelly Inn
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
AmericInn by Wyndham St. Cloud MN Shopping Area

AmericInn by Wyndham St. Cloud MN Shopping Area

2.5 out of 5
4120 2nd St S, St Cloud, MN
Hinta on 92 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
92 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
AmericInn by Wyndham St. Cloud MN Shopping Area on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta CentraCare - St. Cloud Hospital Passages. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8/10 Very Good! (678 arvostelua)
"Thankful to have room cleaned and fresh towels everyday. When it was a Marriott they did not do so for my 5 night stay! Fresh fruit at breakfast would have been appreciated."

Arvosteltu 21.5.2024

AmericInn by Wyndham St. Cloud MN Shopping Area
Super 8 by Wyndham St. Cloud

Super 8 by Wyndham St. Cloud

2 out of 5
50 Park Avenue S, St Cloud, MN
Hinta on 65 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
65 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
Super 8 by Wyndham St. Cloud on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta CentraCare - St. Cloud Hospital Passages. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6/10 (770 arvostelua)
"Great location for walking to restaurants and shopping"

Arvosteltu 24.5.2024

Super 8 by Wyndham St. Cloud
Americas Best Value Inn & Suites St. Cloud

Americas Best Value Inn & Suites St. Cloud

2 out of 5
520 Highway 10 S, St Cloud, MN
Hinta on 67 € per yö ajalle 29. toukok. viiva 30. toukok.
67 €
per yö
29. toukok.–30. toukok.
Americas Best Value Inn & Suites St. Cloud sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja pyykinpesutilat.
5,2/10 (1 002 arvostelua)
"As far as economy motels go, this was above average. Upgrades have been made and you can tell. If you’re a perfectionist you won’t be pleased because we encountered a number of small problems but overall we got more than we paid for. Not that close to the interstate but neither were most of the others ..."

Arvosteltu 21.5.2024

Americas Best Value Inn & Suites St. Cloud
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Watkins
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.