Lennot kohteesta Pablo

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Pablo – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Pablo – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Pablo lähellä

Red Lion Inn & Suites Polson

Red Lion Inn & Suites Polson

2.5 out of 5
209 Ridgewater Dr, Polson, MT
Hinta on 178 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
178 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Red Lion Inn & Suites Polson on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Miracle of America Museum. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
9,2/10 Wonderful! (1 000 arvostelua)
"Excellent staff. Clean quiet rooms. Delicious breakfasts."

Arvosteltu 25.5.2024

Red Lion Inn & Suites Polson
Ninepipes Lodge

Ninepipes Lodge

3 out of 5
69286 Highway 93, Charlo, MT
Hinta on 196 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
196 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
Ninepipes Lodge on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Ninepipes Museum of Early Montana. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8,8/10 Excellent! (867 arvostelua)
"Beautiful hidden gem. Breathtaking views. Located close to Bison range with abundant wildlife. Nice breakfast and food was good. Enjoyed our stay."

Arvosteltu 12.5.2024

Ninepipes Lodge
KwaTaqNuk Resort & Casino

KwaTaqNuk Resort & Casino

3.5 out of 5
49708 US Highway 93 East, Polson, MT
Hinta on 168 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
168 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
KwaTaqNuk Resort & Casino on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Flathead River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8/10 Very Good! (1 001 arvostelua)
"The lake"

Arvosteltu 12.5.2024

KwaTaqNuk Resort & Casino
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Americas Best Value Inn Polson

Americas Best Value Inn Polson

2 out of 5
49825 US Highway 93 East, Polson, MT
Hinta on 134 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
134 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Americas Best Value Inn Polson on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Flathead River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (439 arvostelua)
"Staff was nice <3"

Arvosteltu 26.5.2024

Americas Best Value Inn Polson
Lakefront home with private beach, dock, firepit, & grill - dazzling sunset view

Lakefront home with private beach, dock, firepit, & grill - dazzling sunset view

Big Arm, MT
Tämä loma-asunto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Flathead Lake (järvi). Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa keittiön ja 2 kylpyhuonetta.
Lakefront home with private beach, dock, firepit, & grill - dazzling sunset view
Mountain Modern Family 6-Acre Luxury Estate w/Lake View & Nearby Lake Access

Mountain Modern Family 6-Acre Luxury Estate w/Lake View & Nearby Lake Access

Dayton, MT
Tämä loma-asunto sijaitsee lähellä kohdetta Mission Mountain Winery. Majoituspaikassa on saatavilla kuumavesiallas. Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
Mountain Modern Family 6-Acre Luxury Estate w/Lake View & Nearby Lake Access
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Pablo
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.