Lennot kohteesta Basin

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Basin – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Basin – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Basin lähellä

Fun, quiet, and brand new. Located very close to Yellowstone

Fun, quiet, and brand new. Located very close to Yellowstone

Basin, WY
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Basin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja ilmastoinnista.
10/10 Exceptional! (10 arvostelua)
Superb Stay!
"Oh my, I could go on & on about this sweet cozy, solid craftsmanship vacation home!! Very clean and perfect details inside and out!! Love this place!!"

Arvosteltu 12.4.2024

Fun, quiet, and brand new. Located very close to Yellowstone
Kaunis yksityinen Big Horn River Ranch House

Kaunis yksityinen Big Horn River Ranch House

Basin, WY
Tämä loma-asunto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bighorn River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi aamiaisen (lisämaksusta). Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
10/10 Exceptional! (30 arvostelua)
Hidden gem
"This was a very spacious, quiet and secluded property. The master bedroom and en suite was palatial! The homeowners provided everything we could need and Polly was very responsive to messages. Unlike many places we have stayed, there wasn't an extensive manual or to-do list for guests. We were free ..."

Arvosteltu 4.9.2023

Kaunis yksityinen Big Horn River Ranch House
Comfort Inn Worland Hwy 16 to Yellowstone

Comfort Inn Worland Hwy 16 to Yellowstone

2.5 out of 5
100 N Road 11, Worland, WY
Hinta on 143 € per yö ajalle 5. kesäk. viiva 6. kesäk.
143 €
per yö
5. kesäk.–6. kesäk.
Comfort Inn Worland Hwy 16 to Yellowstone on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Washakie Museum & Cultural Center. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,8/10 Excellent! (234 arvostelua)
"Great stay. Highly recommend"

Arvosteltu 25.5.2024

Comfort Inn Worland Hwy 16 to Yellowstone
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Econo Inn

Econo Inn

2 out of 5
1021 Russell Ave, Worland, WY
Hinta on 111 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
111 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Econo Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Washakie Museum & Cultural Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,4/10 Very Good! (58 arvostelua)
"The manager was very accommodating and helpful. For price it was clean and comfortable. Very nice stay."

Arvosteltu 16.5.2024

Econo Inn
Cottonwood Cottages

Cottonwood Cottages

2 out of 5
710 W. C St, Basin, WY
Hinta on 71 € per yö ajalle 30. toukok. viiva 31. toukok.
71 €
per yö
30. toukok.–31. toukok.
Cottonwood Cottages sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Bighorn River. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,4/10 Good! (155 arvostelua)
All good
"It’s an older place, but our room was really clean. He was cleaned every day and the trash was dumped. The lady running it is amazing. It is also close to a little bar that serves excellent food. No complaints here at all."

Arvosteltu 12.10.2023

Cottonwood Cottages
Travelodge by Wyndham Worland

Travelodge by Wyndham Worland

2 out of 5
2500 Big Horn Ave, Worland, WY
Hinta on 84 € per yö ajalle 7. kesäk. viiva 8. kesäk.
84 €
per yö
7. kesäk.–8. kesäk.
Travelodge by Wyndham Worland sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Washakie Museum & Cultural Center. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
7/10 Good! (180 arvostelua)
"Excellent and always! Nice and polite staff and very clean rooms. Always a confort when we stay and it's the only place we stay when we travel to Worland."

Arvosteltu 19.5.2024

Travelodge by Wyndham Worland
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Basin
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.