Lennot kohteesta Weimar

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Weimar – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Weimar – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Weimar lähellä

Dorint Am Goethepark Weimar

Dorint Am Goethepark Weimar

Beethovenplatz 1-2, Weimar, TH
Hinta on 118 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
118 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Dorint Am Goethepark Weimar on saanut loistavaa palautetta huonepalvelustaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bauhaus-Universität Weimar Hauptgebäude. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, 2 ravintolaa ja täyden palvelun kylpylä. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,8/10 Excellent! (515 arvostelua)
Perfekter Service in super Lage
"Toll gelegenes Hotel mit sehr freundlichem Personal und guten Zimmern und Frühstück."

Arvosteltu 30.3.2024

Dorint Am Goethepark Weimar
Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof

Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof

Goetheplatz 2, Weimar, TH
Hinta on 135 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
135 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof sijaitsee kokouskeskuksen yhteydessä ja lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Bauhaus-Universität Weimar Hauptgebäude. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä ravintolan ja kuntosalin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,8/10 Excellent! (365 arvostelua)
Tolles Stadthotel zentral gelegen
"Tolles Stadthotel, zentral gelegen mit super Frühstücksleistung"

Arvosteltu 7.4.2024

Best Western Premier Grand Hotel Russischer Hof
Hotel Kaiserin Augusta

Hotel Kaiserin Augusta

Carl-August-Allee 17, Weimar, TH
Hinta on 89 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
89 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Hotel Kaiserin Augusta sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Gauforum. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, 2 ravintolaa ja baari.
8,6/10 Excellent! (434 arvostelua)
"Siisti ja charmantti hotelli, vanhan ajan tunnelmaa hyvällä sijainnilla. Parkkipaikka autolle lukitussa tallissa. Aamupala oli hyvä ja tunnelma rauhallinen."

Arvosteltu 23.12.2019

Hotel Kaiserin Augusta
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
B&B Hotel Weimar

B&B Hotel Weimar

Rießnerstraße 23b, Weimar
Hinta on 53 € per yö ajalle 5. toukok. viiva 6. toukok.
53 €
per yö
5. toukok.–6. toukok.
B&B Hotel Weimar sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Gauforum. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja aamiaisen (lisämaksusta).
8,2/10 Very Good! (50 arvostelua)
"Freundliches Personal am Check-in, Zimmer sauber und Frühstücksbuffet gute Auswahl. Gute Parkmöglichkeit. Für kurzen Aufenthalt empfehlenswert."

Arvosteltu 9.4.2024

B&B Hotel Weimar
Leonardo Hotel Weimar

Leonardo Hotel Weimar

4 out of 5
Belvederer Allee 25, Weimar, TH
Hinta on 64 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
64 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Leonardo Hotel Weimar on saanut hyvää palautetta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Ilmpark. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä sisäuima-altaan ja ravintolan.
8/10 Very Good! (906 arvostelua)
Historian havinaa Weimarissa
"Hieman vanhahko jossa historian havinaa. Huoneet siistit ja aamiainen ihan ok"

Arvosteltu 9.9.2017

Leonardo Hotel Weimar
Congress Hotel Weimar by Mercure

Congress Hotel Weimar by Mercure

4 out of 5
Kastanienallee 1, 1, Weimar, Thuringia
Hinta on 74 € per yö ajalle 5. toukok. viiva 6. toukok.
74 €
per yö
5. toukok.–6. toukok.
Congress Hotel Weimar by Mercure sijaitsee lähellä kohdetta Belvederen linna. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa sekä sisäuima-altaan ja ravintolan. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8/10 Very Good! (604 arvostelua)
Nice hotel
"Nice hotel, spacious room and good beds. Big parking place and easy to find. Good breakfast."

Arvosteltu 27.10.2015

Congress Hotel Weimar by Mercure
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Weimar
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.