Lennot kohteesta Sanborn

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Sanborn – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Sanborn – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Sanborn lähellä

Redwood Lodge

Redwood Lodge

2 out of 5
1382 E Bridge St Redwood Falls MN
Hinta on 101 € per yö ajalle 2.12. viiva 3.12.
101 €
2.12.–3.12.
sisältää verot ja maksut
Redwood Lodge on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Redwood Falls Library. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kuntosalin.
8,8/10 Excellent! (740 arvostelua)
Staff courteous and place was clean even though they are remodeling. I think you could add a small book saying what restaurants and business in area. Would be nice.

Arvosteltu 24.11.2025

Avautuu uuteen ikkunaanRedwood Lodge
AmericInn by Wyndham Windom

AmericInn by Wyndham Windom

3 out of 5
2270 Highway 60 E Windom MN
Hinta on 122 € per yö ajalle 14.12. viiva 15.12.
122 €
14.12.–15.12.
sisältää verot ja maksut
AmericInn by Wyndham Windom on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Windom Area Health. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (249 arvostelua)
Nice place to stay
Very nice place to stay. My room was very nice and clean

Arvosteltu 28.7.2025

Avautuu uuteen ikkunaanAmericInn by Wyndham Windom
AmericInn by Wyndham Sleepy Eye

AmericInn by Wyndham Sleepy Eye

2.5 out of 5
1100 Main St E Sleepy Eye MN
Hinta on 103 € per yö ajalle 1.1. viiva 2.1.
103 €
1.1.–2.1.2026
sisältää verot ja maksut
AmericInn by Wyndham Sleepy Eye on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Sleepy Eye Family Aquatic Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,6/10 Excellent! (258 arvostelua)
Nice place would stay again Pool room could use a bigger hot tub. Also the pool hours closing at 10 pm on weekends is ridiculous.

Arvosteltu 20.10.2025

Avautuu uuteen ikkunaanAmericInn by Wyndham Sleepy Eye
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Microtel Inn & Suites by Wyndham Springfield

Microtel Inn & Suites by Wyndham Springfield

2 out of 5
502 E Rock Street Springfield MN
Hinta on 68 € per yö ajalle 1.1. viiva 2.1.
68 €
1.1.–2.1.2026
sisältää verot ja maksut
Microtel Inn & Suites by Wyndham Springfield on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Springfield Medical Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (307 arvostelua)
Breakfast was not good. Orange juice tasted very old. Cereal was old also

Arvosteltu 11.11.2025

Avautuu uuteen ikkunaanMicrotel Inn & Suites by Wyndham Springfield
Morton Inn

Morton Inn

2.5 out of 5
400 Kokesch Dr. Morton MN
Hinta on 60 € per yö ajalle 2.12. viiva 3.12.
60 €
2.12.–3.12.
sisältää verot ja maksut
Morton Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Renville County Historical Museum. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
7,6/10 Good! (208 arvostelua)
Been staying there weekly for 2 months. Good service decent rooms at a good price

Arvosteltu 26.11.2025

Avautuu uuteen ikkunaanMorton Inn
Pioneer-era Retreat in Sanborn w/ Museum Access

Pioneer-era Retreat in Sanborn w/ Museum Access

3 out of 5
Sanborn MN
Tämä mökki sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Sod House on the Prairie. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti. Mökissä tarjoaa asiakkaille keittiön ja 2 kylpyhuonetta.
Avautuu uuteen ikkunaanPioneer-era Retreat in Sanborn w/ Museum Access
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Sanborn
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.