Lennot kohteesta Bethel

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Bethel – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Bethel – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Bethel lähellä

Best Western Plus Suites-Greenville

Best Western Plus Suites-Greenville

2.5 out of 5
2310 Greenville Boulevard NE, Greenville, NC
Hinta on 120 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
120 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Best Western Plus Suites-Greenville on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta East Carolina University. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8,8/10 Excellent! (1 007 arvostelua)
"I love it"

Arvosteltu 25.5.2024

Best Western Plus Suites-Greenville
Holiday Inn Greenville, an IHG Hotel

Holiday Inn Greenville, an IHG Hotel

3 out of 5
203 Greenville Blvd SW, Greenville, NC
Hinta on 102 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
102 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Holiday Inn Greenville, an IHG Hotel on saanut mainiota palautetta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Greenville North Carolina Convention Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8,6/10 Excellent! (1 003 arvostelua)
Nice stay
"Sweet kid at the front desk. I did not get his name but he was very nice. I had a very pleasant stay."

Arvosteltu 22.5.2024

Holiday Inn Greenville, an IHG Hotel
Holiday Inn Express Greenville, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Greenville, an IHG Hotel

2.5 out of 5
909 Moye Blvd, Greenville, NC
Hinta on 101 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
101 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Holiday Inn Express Greenville, an IHG Hotel on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Vidant Medical Center (sairaala). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,4/10 Very Good! (773 arvostelua)
"Great staff."

Arvosteltu 26.5.2024

Holiday Inn Express Greenville, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Quality Inn Greenville near University

Quality Inn Greenville near University

2.5 out of 5
821 Memorial Dr, Greenville, NC
Hinta on 70 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
70 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Quality Inn Greenville near University on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Vidant Medical Center (sairaala). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,2/10 Good! (770 arvostelua)
Good employees, great rest!
"The lady at the front desk.. she is a petson of color, short cropped blonde hair....she is wonderful! The room was very clean and comfortable, will come back"

Arvosteltu 26.5.2024

Quality Inn Greenville near University
Microtel Inn & Suites by Wyndham Greenville/University Medic

Microtel Inn & Suites by Wyndham Greenville/University Medic

2 out of 5
450 Moye Blvd, Greenville, NC
Hinta on 65 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
65 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Microtel Inn & Suites by Wyndham Greenville/University Medic on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Vidant Medical Center (sairaala). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7/10 Good! (1 007 arvostelua)
"Great place everytime"

Arvosteltu 16.5.2024

Microtel Inn & Suites by Wyndham Greenville/University Medic
Baymont by Wyndham Greenville

Baymont by Wyndham Greenville

2.5 out of 5
3439 S Memorial Drive, Greenville, NC
Hinta on 73 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
73 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
Baymont by Wyndham Greenville on saanut hyvää palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Greenville Convention Center. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
6,4/10 (1 008 arvostelua)
"Great everytime"

Arvosteltu 23.5.2024

Baymont by Wyndham Greenville
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Bethel
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.