Lennot kohteesta Bogota

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Bogota – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Bogota – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Bogota lähellä

Drury Inn & Suites Hayti Caruthersville

Drury Inn & Suites Hayti Caruthersville

3 out of 5
1317 E Highway 84, Hayti, MO
Hinta on 118 € per yö ajalle 6. kesäk. viiva 7. kesäk.
118 €
per yö
6. kesäk.–7. kesäk.
Drury Inn & Suites Hayti Caruthersville on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Hayti Pentecostal Holiness Church. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset hotellinjohtajan kutsut.
9,2/10 Wonderful! (993 arvostelua)
"The receptionist staff were wonderful! And you can’t beat the free snacks and drinks at Drury every evening!"

Arvosteltu 22.5.2024

Drury Inn & Suites Hayti Caruthersville
The Farmstead Hotel

The Farmstead Hotel

2.5 out of 5
778 E 3rd St, Caruthersville, MO
Hinta on 110 € per yö ajalle 3. kesäk. viiva 4. kesäk.
110 €
per yö
3. kesäk.–4. kesäk.
The Farmstead Hotel on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Mississippi River. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja kasinon.
8,8/10 Excellent! (195 arvostelua)
Nice hotel, sketchy neighborhood
"The staff were wonderful. The room was nice and the bed was very comfortable. None of the charging outlets worked. The refrigerator freezer was unusable because it was filled with frost. Our bathroom mirror light strobed terribly and the toilet flushed 3 times for every flush. The hotel is new and ..."

Arvosteltu 30.5.2024

The Farmstead Hotel
Sleep Inn & Suites Dyersburg I-155

Sleep Inn & Suites Dyersburg I-155

2.5 out of 5
824 Reelfoot Drive, Dyersburg, TN
Hinta on 115 € per yö ajalle 15. kesäk. viiva 16. kesäk.
115 €
per yö
15. kesäk.–16. kesäk.
Sleep Inn & Suites Dyersburg I-155 on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta The Farms Golf Club. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,8/10 Excellent! (474 arvostelua)
"Fine just a little out of our way."

Arvosteltu 30.5.2024

Sleep Inn & Suites Dyersburg I-155
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Holiday Inn Express Hotel & Suites Dyersburg, an IHG Hotel

Holiday Inn Express Hotel & Suites Dyersburg, an IHG Hotel

2.5 out of 5
822 Reelfoot Dr, Dyersburg, TN
Hinta on 104 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
104 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Holiday Inn Express Hotel & Suites Dyersburg, an IHG Hotel on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta The Farms Golf Club. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja sisäuima-allas.
8,6/10 Excellent! (381 arvostelua)
"Clean rooms. Friendly staff."

Arvosteltu 25.5.2024

Holiday Inn Express Hotel & Suites Dyersburg, an IHG Hotel
Days Inn by Wyndham Dyersburg

Days Inn by Wyndham Dyersburg

2 out of 5
2600 Lake Rd, Dyersburg, TN
Hinta on 70 € per yö ajalle 25. kesäk. viiva 26. kesäk.
70 €
per yö
25. kesäk.–26. kesäk.
Days Inn by Wyndham Dyersburg on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta The Farms Golf Club. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
8/10 Very Good! (540 arvostelua)
"The property was nice and quiet. Easy access to Kroger and Walmart. Has Domino’s next door."

Arvosteltu 13.5.2024

Days Inn by Wyndham Dyersburg
Reelfoot Lake Inn

Reelfoot Lake Inn

2 out of 5
1520 State Route 21 East, Tiptonville, TN
Hinta on 74 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
74 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Reelfoot Lake Inn on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Reelfoot Lake. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja pyykinpesutilat.
7,2/10 Good! (415 arvostelua)
"Out dated. Can use some cleaning up. Doors need replaceing Overall a quite place."

Arvosteltu 27.5.2024

Reelfoot Lake Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Bogota
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.