Lennot kohteesta Colton

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Colton – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Colton – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Colton lähellä

Lakefront Cottage - spectacular views, outdoor fireplace, new dock.

Lakefront Cottage - spectacular views, outdoor fireplace, new dock.

Colton, NY
Hinta on 605 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
605 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Tämä loma-asunto sijaitsee lähellä kohdetta Higley Flow State Park. Majoituspaikassa on saatavilla kuumavesiallas. Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
10/10 Exceptional! (6 arvostelua)
Nice Fall Stay on Higley Flow
"We had some events in the area, so we decided to book a lake-front property to enjoy some quiet, Fall-season time. The place didn't disappoint. By mid-October, this area is past the fall-foliage season and boat traffic is at a minimum. This listing is accurate. The place is quiet. The host is very ..."

Arvosteltu 15.10.2023

Lakefront Cottage - spectacular views, outdoor fireplace, new dock.
"Cedar Ridge Farm" - 250 vuotta vanha maalaistalo 150 eekkeriä

"Cedar Ridge Farm" - 250 vuotta vanha maalaistalo 150 eekkeriä

Colton, NY
Hinta on 547 € per yö ajalle 8. kesäk. viiva 9. kesäk.
547 €
per yö
8. kesäk.–9. kesäk.
Tämä loma-asunto sijaitsee lähellä kohdetta Postwood Park. Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
10/10 Exceptional! (41 arvostelua)
Fabulous time
"We had a fabulous time enjoying the back yard and home to see the full eclipse as well as play board games and cook meals together. The place was clean, and had everything we needed and then some!"

Arvosteltu 15.4.2024

"Cedar Ridge Farm" - 250 vuotta vanha maalaistalo 150 eekkeriä
Beautiful Waterfront Home in Colton Near Local Colleges

Beautiful Waterfront Home in Colton Near Local Colleges

Colton, NY
Tämä loma-asunto sijaitsee lähellä kohdetta Higley Flow State Park. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi kuumavesialtaan ja pelihallin/-huoneen. Loma-asunnossa tarjoaa ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja keittiön.
10/10 Exceptional! (5 arvostelua)
Clarkson Graduation weekend
"This was a great economical way to have the whole family down for graduation. Sleeps ten easily. Fun things to do inside and out. Also plenty of room to prep meals. Everything you need is available. Host was very accessible and helpful. Would highly recommend this property"

Arvosteltu 16.5.2024

Beautiful Waterfront Home in Colton Near Local Colleges
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
The Clarkson Inn

The Clarkson Inn

3.5 out of 5
1 Main St, Potsdam, NY
Hinta on 131 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
131 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
The Clarkson Inn on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Raquette River. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu hihnattomaan ulkoiluun tarkoitettu alue.
9/10 Wonderful! (914 arvostelua)
"Good experience"

Arvosteltu 16.5.2024

The Clarkson Inn
Best Western University Inn

Best Western University Inn

3 out of 5
90 E Main Street, Canton, NY
Hinta on 143 € per yö ajalle 4. kesäk. viiva 5. kesäk.
143 €
per yö
4. kesäk.–5. kesäk.
Best Western University Inn on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta St. Lawrence University (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,6/10 Excellent! (641 arvostelua)
"Very clean roon,friendly service and good food in the restaurant"

Arvosteltu 27.5.2024

Best Western University Inn
Solar Eclipse rental!! 5-bedroom house w/ water view in Colton!!!

Solar Eclipse rental!! 5-bedroom house w/ water view in Colton!!!

Colton, NY
Tämä loma-asunto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Raquette River.
Solar Eclipse rental!! 5-bedroom house w/ water view in Colton!!!
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Colton
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.