Lennot kohteesta Louisa

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Louisa – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Louisa – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Louisa lähellä

English Inn of Charlottesville

English Inn of Charlottesville

3 out of 5
2000 Morton Drive, Charlottesville, VA
Hinta on 104 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
104 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
English Inn of Charlottesville on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta University of Virginia (yliopisto). Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja sisäuima-allas.
8,8/10 Excellent! (1 679 arvostelua)
"Quaint with modern amenities! A happy surprise. Wonderful breakfast!"

Arvosteltu 27.5.2024

English Inn of Charlottesville
Country Inn & Suites by Radisson, Charlottesville-UVA, VA

Country Inn & Suites by Radisson, Charlottesville-UVA, VA

3 out of 5
1600 Emmet Street, Charlottesville, VA
Hinta on 122 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
122 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Country Inn & Suites by Radisson, Charlottesville-UVA, VA on saanut mainiota palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta University of Virginia (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja sisäuima-altaan.
8,8/10 Excellent! (1 006 arvostelua)
Clean & Good sleep
"It was very clean, so could sleep well. The bathroom was pretty large with bathtub. The breakfast was OK. My daughter came late to dining room a little late, so kitchen had been closed already, but the kitchen lady opened the door for her. Very kind and Thank you!"

Arvosteltu 26.5.2024

Country Inn & Suites by Radisson, Charlottesville-UVA, VA
Omni Charlottesville Hotel

Omni Charlottesville Hotel

4 out of 5
212 Ridge McIntire Rd, Charlottesville, VA
Hinta on 199 € per yö ajalle 17. kesäk. viiva 18. kesäk.
199 €
per yö
17. kesäk.–18. kesäk.
Omni Charlottesville Hotel on saanut mainiota palautetta alueen ostosmahdollisuuksista. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Downtown Mall (ostoskeskus). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja 2 ravintolaa. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,6/10 Excellent! (1 007 arvostelua)
"The property was in a great location. We had easy access to restaurants, entertainment and public transportation. I didn’t like the very low toilets in the room and our room only had 1 chair in it; an additional chair would have been great. Other than that we had a good time!!"

Arvosteltu 26.5.2024

Omni Charlottesville Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Courtyard by Marriott Charlottesville

Courtyard by Marriott Charlottesville

3 out of 5
638 Hillsdale Dr, Charlottesville, VA
Hinta on 132 € per yö ajalle 19. kesäk. viiva 20. kesäk.
132 €
per yö
19. kesäk.–20. kesäk.
Courtyard by Marriott Charlottesville on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Fashion Square Mall. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,4/10 Very Good! (888 arvostelua)
"Doing construction there. We stayed there for convenience to hospital"

Arvosteltu 20.5.2024

Courtyard by Marriott Charlottesville
Graduate Charlottesville

Graduate Charlottesville

4 out of 5
1309 W Main St, Charlottesville, VA
Hinta on 173 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
173 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Graduate Charlottesville on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Corner District. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ravintola ja ympäri vuorokauden auki oleva kuntokeskus. Tämän majoituspaikan tarjoamiin lemmikkipalveluihin kuuluu ruoka- ja vesikulhot.
8,2/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
"Loved it"

Arvosteltu 20.5.2024

Graduate Charlottesville
Days Inn by Wyndham Charlottesville/University Area

Days Inn by Wyndham Charlottesville/University Area

2 out of 5
1610 Emmet St N, Charlottesville, VA
Hinta on 78 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
78 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Days Inn by Wyndham Charlottesville/University Area on saanut hyvää palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta University of Virginia (yliopisto). Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7,4/10 Good! (1 001 arvostelua)
"Mgr On Duty very professional. Room was clean with iron board, microwave, fridge, and very VA art over the beds. Nice steakhouse across the street helped."

Arvosteltu 27.5.2024

Days Inn by Wyndham Charlottesville/University Area
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Louisa
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.