Lennot kohteesta Nederland

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Nederland – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Nederland – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Nederland lähellä

Lavish Living on 37 W/ Private Pool - Heated Pool Optional

Lavish Living on 37 W/ Private Pool - Heated Pool Optional

Nederland, TX
Hinta on 344 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
344 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Tämä loma-asunto sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Central Mall (ostoskeskus). Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa (lisämaksusta). Loma-asunnossa tarjoaa asiakkaiden käyttöön esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden ja yksityisen uima-altaan.
9,6/10 Exceptional! (20 arvostelua)
Beautiful
"I widh the weather would have been conducive to utilizing the pool. It looked very inviting. I wasn't crazy about the app for the door lock... and the main bath could use some maintainence on the shower head. Otherwise it was a beautiful home in a nice neighborhood!"

Arvosteltu 10.4.2024

Lavish Living on 37 W/ Private Pool - Heated Pool Optional
Days Inn & Suites by Wyndham Beaumont West / I-10 & Walden

Days Inn & Suites by Wyndham Beaumont West / I-10 & Walden

2.5 out of 5
5430 Rexora Dr, Beaumont, TX
Hinta on 82 € per yö ajalle 5. toukok. viiva 6. toukok.
82 €
per yö
5. toukok.–6. toukok.
Days Inn & Suites by Wyndham Beaumont West / I-10 & Walden on saanut loistavaa palautetta mukavista sängyistään. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Beaumont Botanical Gardens. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
9/10 Wonderful! (833 arvostelua)
"Was pleasantly surprised by the oversized refrigerator, cooktop, dishes, etc. Nice home away from home!"

Arvosteltu 12.4.2024

Days Inn & Suites by Wyndham Beaumont West / I-10 & Walden
avid hotels Beaumont, an IHG Hotel

avid hotels Beaumont, an IHG Hotel

2.5 out of 5
5400 Rexora Drive, Beaumont, TX
Hinta on 87 € per yö ajalle 5. toukok. viiva 6. toukok.
87 €
per yö
5. toukok.–6. toukok.
Avid hotels Beaumont, an IHG Hotel on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee lähellä kohdetta Beaumont Botanical Gardens. Majoituspaikka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ympäri vuorokauden auki olevan kuntokeskuksen.
9/10 Wonderful! (597 arvostelua)
"I returned back to the hotel around 11 pm and there was no parking. Hotel staff told me to park anywhere and make sure I wasn’t blocking anyone."

Arvosteltu 15.4.2024

avid hotels Beaumont, an IHG Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Baymont by Wyndham Beaumont

Baymont by Wyndham Beaumont

2 out of 5
1610 Interstate 10 S, Beaumont, TX
Hinta on 77 € per yö ajalle 23. huhtik. viiva 24. huhtik.
77 €
per yö
23. huhtik.–24. huhtik.
Baymont by Wyndham Beaumont on saanut hyvää palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Baptist Hospitals of Southeast Texas. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
8,2/10 Very Good! (142 arvostelua)
"All of the staff are very friendly. Go out of there way to make sure your stay is perfect"

Arvosteltu 16.4.2024

Baymont by Wyndham Beaumont
Holiday Home

Holiday Home

3 out of 5
2929 Jimmy Johnson Blvd, Port Arthur, TX
Hinta on 86 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
86 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
Holiday Home on saanut hyvää palautetta ilmaisesta aamiaisestaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Babe Zaharias Golf Course. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa, ilmainen omatoiminen pysäköinti ja ilmaiset alueelliset kuljetukset.
7,4/10 Good! (420 arvostelua)
"El check in fue muy rápido. La recepcionista es muy amable y agradable. El jotel está en remodelación pero eso no impidió que tuviéramos un descanso muy tranquilo. La habitación es espaciosa y estaba limpia. Estaba equipada con secadora de pelo, cafetera y microwave. El desayuno fue aceptable en ..."

Arvosteltu 13.4.2024

Holiday Home
Airport Inn

Airport Inn

2 out of 5
200 N Memorial Freeway, Nederland, TX
Hinta on 57 € per yö ajalle 20. huhtik. viiva 21. huhtik.
57 €
per yö
20. huhtik.–21. huhtik.
Airport Inn sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Central Mall (ostoskeskus). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
7/10 Good! (222 arvostelua)
Just bring your own hotspot
"Onlyj issues were the sporadic wifi and the bottom lock would not engage"

Arvosteltu 28.3.2024

Airport Inn
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Nederland
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.