Lennot kohteesta Sui

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Sui – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Sui – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Sui lähellä

Pearl Continental Hotel Karachi

Pearl Continental Hotel Karachi

4.5 out of 5
Club Road Karachi
Hinta on 133 € per yö ajalle 17.2. viiva 18.2.
133 €
per yö
17.2.–18.2.
Pearl Continental Hotel Karachi on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Flag Staff House. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,2/10 Very Good! (437 arvostelua)
I stayed in this hotel after long time but from airport to hotel and checkout I will rate them the top 10 hotels in the world .their service was amazing and fantastic ,their food were world class

Arvosteltu 27.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanPearl Continental Hotel Karachi
Marriott Karachi Hotel

Marriott Karachi Hotel

5 out of 5
09 Abdullah Haroon Road Karachi
Hinta on 136 € per yö ajalle 19.2. viiva 20.2.
136 €
per yö
19.2.–20.2.
Marriott Karachi Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Flag Staff House. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen valet-pysäköinnin.
8/10 Very Good! (250 arvostelua)
Wifi was on and off throughout my visit

Arvosteltu 24.8.2015

Avautuu uuteen ikkunaanMarriott Karachi Hotel
Avari Towers Karachi

Avari Towers Karachi

4.5 out of 5
Fatima Jinnah Road Karachi
Hinta on 138 € per yö ajalle 20.2. viiva 21.2.
138 €
per yö
20.2.–21.2.
Avari Towers Karachi on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Flag Staff House. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
7,8/10 Good! (265 arvostelua)
Zimmer ok aber als ich ankam lief die Klimaanlage auf vollen Touren und das Zimmer wurde nicht mehr warm da die Januar Nächte doch recht kühl sind....

Arvosteltu 23.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanAvari Towers Karachi
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Khoj Resorts Allana

Khoj Resorts Allana

4 out of 5
83 Mauza Kund, Allana Hub Balochistan
Hinta on 188 € per yö ajalle 4.2. viiva 5.2.
188 €
per yö
4.2.–5.2.
Khoj Resorts Allana tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja omatoimisen pysäköinnin.
7,2/10 Good! (5 arvostelua)
Great place and staff.. very helpful with everything

Arvosteltu 15.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanKhoj Resorts Allana
Quetta Serena Hotel

Quetta Serena Hotel

4 out of 5
Shahrah-e-Zarghoon Quetta
Quetta Serena Hotel sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Archaeological Museum of Balochistan. Majoituspaikassa on saatavilla ilmainen aamiainen, ilmainen Wi-Fi yleisissä tiloissa ja ilmainen omatoiminen pysäköinti.
6,6/10 (23 arvostelua)
I thought it would get old but to my surprise it is still more younger than any new modern hotel. It has its own class and glory, which is unmatched!

Arvosteltu 17.7.2025

Avautuu uuteen ikkunaanQuetta Serena Hotel
Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar

Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar

4 out of 5
Koh-E-Batil Gwadar
Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar sijaitsee lähellä kohdetta Old Fortin linnoitus. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
Was a great hotel, and I'm glad we had the option of staying at such a luxurious hotel on Gwadar!

Arvosteltu 21.1.2025

Avautuu uuteen ikkunaanZaver Pearl Continental Hotel Gwadar
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Balochistan
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.