Lennot kohteesta Sui

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Perillä Turussa

Lennot Sui – Turku välillä laskeutuvat noin kahdeksan kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevalle lentoasemalle. Kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät, ja myös Raisio ja Naantali ovat parinkymmenen kilometrin säteellä, joten niihinkin pääsee erittäin helposti. Turun keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla, mutta jos sinulla on kiire, kannattaa varata taksi jo etukäteen terminaalin eteen.

Mikäli aiot liikkua enemmän Turussa ja sen ympäristössä, vuokra-auto on näppärin valinta. Voit vuokrata auton kauttamme samalla kertaa lentojesi varaamisen yhteydessä, joten sekin on kerralla kunnossa.

Turku on todella kaunis kaupunki ympäri vuoden. Kesällä Aurajoen varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolalaivat houkuttelevat niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan antimistaan ja kauniista maisemista, ja joulun aikaan kaupunki muuttuu idylliseksi talven ihmemaaksi. Turusta löytyy paljon erittäin tasokkaita ravintoloita, joten lähde rohkeasti makumatkalle tutustumaan tarjontaan. Osta siis vaikka samantien Sui – Turku lennot ja ihastu tähän Aurajoen helmeen!

Viihtyisimmät hotellit kohteen Sui lähellä

Pearl Continental Hotel Karachi

Pearl Continental Hotel Karachi

4.5 out of 5
Club Road Karachi
Hinta on 129 € per yö ajalle 21.3. viiva 22.3.
129 €
per yö
21.3.–22.3.
Pearl Continental Hotel Karachi on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Flag Staff House. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,4/10 Very Good! (455 arvostelua)
NO WE COULDNT USE BECAUSE THAT WAS TOOK TOO MUCH TIME.

Arvosteltu 5.3.2026

Avautuu uuteen ikkunaanPearl Continental Hotel Karachi
Mövenpick Hotel Karachi

Mövenpick Hotel Karachi

4 out of 5
Club Road Karachi
Hinta on 112 € per yö ajalle 23.3. viiva 24.3.
112 €
per yö
23.3.–24.3.
Mövenpick Hotel Karachi on saanut loistavaa palautetta avuliaasta henkilökunnastaan. Majoituspaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kohteesta Frere Hall (historiallinen rakennus). Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen valet-pysäköinnin ja ilmaiset lentokenttäkuljetukset.
8,2/10 Very Good! (243 arvostelua)
It was great. I’ll be back.

Arvosteltu 28.2.2026

Avautuu uuteen ikkunaanMövenpick Hotel Karachi
Marriott Karachi Hotel

Marriott Karachi Hotel

5 out of 5
09 Abdullah Haroon Road Karachi
Hinta on 114 € per yö ajalle 21.3. viiva 22.3.
114 €
per yö
21.3.–22.3.
Marriott Karachi Hotel sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta Flag Staff House. Majoituspaikka tarjoaa esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen valet-pysäköinnin.
8,2/10 Very Good! (254 arvostelua)
Wifi was on and off throughout my visit

Arvosteltu 24.8.2015

Avautuu uuteen ikkunaanMarriott Karachi Hotel
Kirjaudu sisään ja säästä keskimäärin 15 % tuhansista hotelleista
Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar

Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar

4 out of 5
Koh-E-Batil Gwadar
Zaver Pearl Continental Hotel Gwadar sijaitsee lähellä kohdetta Old Fortin linnoitus. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa, ilmaisen omatoimisen pysäköinnin ja ravintolan.
8/10 Very Good! (11 arvostelua)
Was a great hotel, and I'm glad we had the option of staying at such a luxurious hotel on Gwadar!

Arvosteltu 21.1.2025

Avautuu uuteen ikkunaanZaver Pearl Continental Hotel Gwadar
Khoj Resorts Allana

Khoj Resorts Allana

4 out of 5
83 Mauza Kund, Allana Hub Balochistan
Hinta on 191 € per yö ajalle 29.3. viiva 30.3.
191 €
per yö
29.3.–30.3.
Khoj Resorts Allana tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja omatoimisen pysäköinnin.
7,2/10 Good! (5 arvostelua)
Great place and staff.. very helpful with everything

Arvosteltu 15.1.2026

Avautuu uuteen ikkunaanKhoj Resorts Allana
Ramada Plaza by Wyndham Karachi Airport Hotel

Ramada Plaza by Wyndham Karachi Airport Hotel

5 out of 5
Star Avenue Terminal 1 Karachi
Hinta on 98 € per yö ajalle 21.3. viiva 22.3.
98 €
per yö
21.3.–22.3.
Ramada Plaza by Wyndham Karachi Airport Hotel sijaitsee lähellä kohdetta Karachin yliopisto. Majoituspaikka tarjoaa asiakkaille esimerkiksi ilmaisen aamiaisen, ilmaisen Wi-Fi-yhteyden yleisissä tiloissa ja ilmaisen omatoimisen pysäköinnin.
Avautuu uuteen ikkunaanRamada Plaza by Wyndham Karachi Airport Hotel
Etkö löydä etsimääsi?
Näytä kaikki saatavilla olevat majoituspaikat kohteessa Balochistan
Näytä kaikki majoituspaikat
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.