Lennot Minnesota

Monet lentoyhtiöt tarjoavat joustavia käytäntöjä muutosten suhteen

Ansaitse Bonus+-etua lentoyhtiön pisteiden lisäksi

Hyödynnä erikoistarjoukset ebookersin sovelluksessa

Hae halvat lennot kohteen Minnesota suosituimpiin kaupunkeihin

Halvat menopaluulennot Minnesota

Halvimmat viimeisten 7 päivän aikana löydetyt hinnat kohteeseen Minnesota olivat annetulla aikavälillä 510 € (yhdensuuntaiset lennot) ja 654 € (menopaluu). Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Lisäehtoja sovelletaan.

Delta
Icelandair
Lufthansa
United
Air France
KLM

Koe liikunnan ilo ja kaunis luonto Minnesotan-matkalla

Yhdysvaltojen Keskilännessä, Suurten järvien alueella sijaitsee Minnesotan osavaltio. Minnesota on hieman kuin Yhdysvaltojen Suomi. Myös sitä kutsutaan tuhansien järvien maaksi eikä suotta, sillä osavaltiossa todella on yli 10 000 järveä. Minnesota oli myös aikoinaan 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Suomesta Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten tärkeimpiä muuttoalueita. Suomalaiset siirtolaiset perustivat Minnesotaan kylänkin, joka kantaa tietenkin nimeä Finland.

Minneapolis on Minnesotan osavaltion suurin kaupunki. Muita merkittäviä kaupunkeja ovat pääkaupunki Saint Paul ja Duluth. Minneapolis ja Saint Paul muodostavat niin sanotun kaksoiskaupungin. Kaupunkilomalle lähtevä viihtyy taatusti tämän suuren metropolin sykkeessä. Kaupungeissa riittää nähtävyyksiä, ja aika kuluu hyvin niin kauppoja kuin museoita kierrellen. Shoppailuun sopii vaikkapa valtava Mall of America, joka sijaitsee Bloomingtonin kaupungissa ja on nähtävyys jo sinänsä. Saint Paulin jääkiekkoareenalla voi käydä kannustamassa Minnesota Wildin jääkiekkojoukkueen suomalaisia NHL-pelaajia. Jos et halua jäädä lomasi ajaksi suurkaupunkien sykkeeseen, voit vetäytyä nauttimaan Minnesotan luonnosta erilaisten aktiviteettien parissa. Minnesotan-matka voi siis tarkoittaa myös liikunnallista lomaa. Minnesotan osavaltion tuhannet järvet ja joet, mukaan lukien Mississippi, tarjoavat turisteille lukemattomia kalastus-, melonta- ja veneilymahdollisuuksia. Pyöräilyyn ja patikointiin on loistavia paikkoja Minnesotan metsissä ja vuoristoissa. Talvisin alueella voi hiihtää tai kävellä lumikengillä. Tutustu myös Minnesotan alueella eläneiden dakota- ja ojibwe-intiaanien historiaan ja nykyisyyteen. Koe valtamerentakainen Suomi ja varaa halvat lennot Minnesotaan ebookersin kautta.

Milloin matkustaa Minnesotaan?

Minnesota sijaitsee Yhdysvaltojen pohjoisosassa, aivan Kanadan rajalla. Kuten Suomessakin, Minnesotassa päästään nauttimaan kaikista neljästä vuodenajasta. Minnesotan lämpötilatkin muistuttavat hyvin paljon kotoisia astelukemia. Kesällä iloitaan helteistä, talvella saadaan lunta. Minnesotaan voi hyvin matkustaa mihin aikaan vuodesta hyvänsä. Osavaltiossa järjestetään ympäri vuoden erilaisia festivaaleja. Minnesotassa elää vahvana sinne aikoinaan saapuneiden siirtolaisten sekä alkuperäiskansojen perinteet. Minnesotassa vietetään muun muassa kesäkuussa alkuperäiskansojen pow-wow-tanssijuhlaa sekä Scandinavian Hjemkomst -festivaalia, jossa juhlistetaan kaikkien Pohjoismaiden kulttuureja. Syksyllä vuorossa ovat irlantilaiset sekä saksalaisten perinteinen Oktoberfest-juhla.

Minnesotaan suuntautuvien matkojen suosituinta aikaa ovat kesäkuukaudet, mikä näkyy myös siinä, että lentoliput kustantavat heinä–elokuussa muuta vuotta enemmän. Edullisempaa matkustusajankohtaa ovat kevättalvi ja syksy. Nämäkään eivät ole yhtään hassumpia matkustusaikoja, sillä syksyllä matkatessa Minnesotan luonto loistaa syksyn ja ruskan väreissä, kun taas talvella on hyvät mahdollisuudet harrastaa erilaisia talviurheilulajeja. Hintoja vertailemalla ja muitakin kuin kesäsesonkia harkitsemalla saat kätevästi hankittua halvat matkat Minnesotaan. Mikset siis viettäisi vaihteeksi syys- tai talvilomaa Amerikan mantereella?

Halvat lennot Minnesotaan

Kun haluat noudattaa yhden välilaskun taktiikkaa, lento Minnesotaan kulkee nopeimmin ja edullisimmin osavaltion suurimpaan kaupunkiin Minneapolisiin Reykjavikin kautta. Atlantin yli lentävä Icelandair palvelee suomalaisia joko suoraan Helsingistä asti tai vaihtoehtoisesti kahden välilaskun taktiikalla lentämällä ensin esimerkiksi Finnairilla, SASilla ja Norwegianilla Tukholmaan. Minneapolisin ja pääkaupunki Saint Paulin muodostamalla kaksoiskaupungilla on yhteinen kansainvälinen lentokenttä, joten olitpa matkalla kumpaan tahansa tai vaikka molempiin, lennon määränpää pysyy samana. Suoria lentoja Suomesta Minnesotaan ei ole tarjolla. Minnesotaan pääsee myös kahdella välilaskulla erityisesti Chicagon kautta. Chicagosta lennetään erityisesti United Airlinesilla, ja päätepisteeksi voi valita Minneapolisin ohella Duluthin lentoaseman.

Aloita hintojen vertailu jo tänään

Hyvän lentotarjouksen saattaa onnistua nappaamaan koska tahansa, mutta kun haluat varmistaa itsellesi halvat lentoliput Minnesotaan, ole ajoissa liikkeellä. Edullisimmat liput saattavat vaihtaa omistajaa jo kaksikin kuukautta ennen matkaa. Kun tiedät lomasi ajankohdan, voit hyödyntää lentolippujen etsinnässä ebookersin hakukonetta rajaamalla vaihtoehtoja sinulle sopivien matkustuspäivien mukaan. Viikonpäivätkin voivat vaikuttaa hintoihin, sillä moni kiirehtii matkaan heti viikonloppuna lomien alkaessa.

Autonvuokraustarjoukset Minnesota

Hinta, verot & maksut: ebookers.fi sivuston hinnat päivittyvät kerran päivässä. Hinnat sisältävät kaikki verot ja maksut poislukien mahdolliset matkatavaramaksut.

Takaisinmaksut/muutokset/peruutukset: Lipun salliessa muutokset tulee maksettavaksi 45.00 € ebookersin muutoskulu sekä mahdolliset verojen ja lentohintojen erotukset sekä lentoyhtiön muutoskulut.

Muut ehdot: Aikatauluissa, hinnoissa ja ehdoissa muutokset mahdollisia ilman erillistä ilmoitusta. Paikkoja on rajoitetusti ja hinnat eivät ole välttämättä saatavilla kaikilla lennoilla/päivillä. Hinnat eivät ole voimassa takautuvasti ja niitä ei voi käyttää vaihdossa kokonaan tai osittain käyttämättömiin lippuihin. Lipuissa ei ole muutos- eikä peruutusoikeutta. Hintasäännöt kullekkin lipulle tulee tarkistaa ennen varauksen maksamista ja vahvistamista.