Tokio on jättimäinen, kirkas, huippueksoottinen ja astronomisen futuristinen kaupunki. Olitpa Mikimotossa (maailmankuulu helmistään) tai Asakusassa (temppelialue),tuntemattoman kaipuu seuraa sinua kaikkialle. Ginzan shoppailualue lähettää sinut lapsenomaisesta innostuksesta läpitunkemattomaan hämmennykseen luksuskauppojensa (Fendi, Prada) ja kellariruokahalliensa myötä. (Huomaathan, että Japanissa ei ole kohteliasta syödä seisaltaan!)
Kohtaa Japanin rosoinen puoli rohkeasti. Kirishima-Yakun kansallipuisto Kuyshu-saaren eteläpuolella tarjoaa lukuisia tulivuoria, kraatereita ja luonnollisia kuumia lähteitä. Selkeänä päivänä sinun kannattaa vaeltaa Karakuni-dakelle, alueen korkeimmalle huipulle. Jos koiriasi kuitenkin väsyttää, saarella on paljon helppoja kävelypolkuja ja valokuvausmahdollisuuksia.
Se ei ole Halloween, vaan Harajuku. Täällä paikallisilla teineillä on aivan omat muotisääntönsä: Kawaii (käännös: söpö) pukeutuvat lasten leluiksi decorasien (lempparivärien ja asusteiden) avulla. Cosplayt ovat anime ja/tai sarjakuvahahmoja, kun taas wamonot ovat japanilaisten ja läntisten hahmojen yhdistelmiä. Takeshita Dorin kaupat pitävät nämä nuoret muodin huipulla aina hiuksista käsilaukkuihin (kengistä puhumattakaan!). Lisäksi, aivan kulman takaa voit löytää seesteisen, pyhän Meiji Jingu Shrinen.
Kyotossa kaikki on zen. Tämä Japanin entinen pääkaupunki on täynnä sielua sykähdyttävää kauneutta muinaisten temppelien, pyhien rakennusten ja meditaatiopuutarhojen muodossa. Tämä suurkaupunki (yli miljoona asukasta) on ollut keisarin asuinpaikka jo yli tuhannen vuoden ajan. Sen sydämessä vierailijoita houkuttavat Nijo-linna, Kyoto-linna, Kyoton keisarillinen palatsi ja Nishiki-markkinapaikka (mereneläviä, koruja). Kävele Philosopher’s Path –polkua kirsikkapuiden varjossa ja koe historiallisen Higashiyaman alueen upeat kadut. Gion on geisha-aluetta, kun taas pohjoisempi Kyoto on koti kultalehdillä peitetylle Kinkakuji-temppelille.
Tokio on eriskummallinen paikka täynnä äärimmäisen upeita teemaravintoloita. Lydät kiinnostavia teemayhdistelmiä lääketieteellisestä- tai vankilateemasta vampyyrilinnoihin (veriappelsiinicocktaileja!) sekä Liisa Ihmemaassa- tarinan innoittamiin ylisuuriin/pienoismaailmoihin.
Elvis on tehnyt tiensä Japaniin. Monet Popin Kuninkaan jäljittelijät esiintyvät hiusttterineen, tiukkoine mustine paitoineen ja keinuvine lanteineen niin, että hienostoa huimaa.
Japanilaiset puhuvat tämän alueen linnoista jatkuvasti. Osaka-linna (lähellä Kyotoa) on yksi Japanin kuuluisimmista linnoista, erityisesti hanami-puiden (kirsikkapuu) kukkiessa. Hieman kauempana sijaitseva Himeji-linna kukoistaa tarunhohtoisena kukkulan laelta. Sen on todettu näyttävän linnulta, jonka vuoksi sitä kutsutaan lempinimellä Hakurojo (valkoisen jalohaikaran linna). Oletko nälkäinen? Vieraile läheisessä Korbe-kylässä, joka on kuuluisa tarjoamastaan naudanlihasta.
Kyotossa kaikki on zen. Tämä Japanin entinen pääkaupunki on täynnä sielua sykähdyttävää kauneutta muinaisten temppelien, pyhien rakennusten ja meditaatiopuutarhojen muodossa. Tämä suurkaupunki (yli miljoona asukasta) on ollut keisarin asuinpaikka jo yli tuhannen vuoden ajan. Sen sydämessä vierailijoita houkuttavat Nijo-linna, Kyoto-linna, Kyoton keisarillinen palatsi ja Nishiki-markkinapaikka (mereneläviä, koruja). Kävele Philosopher’s Path –polkua kirsikkapuiden varjossa ja koe historiallisen Higashiyaman alueen upeat kadut. Gion on geisha-aluetta, kun taas pohjoisempi Kyoto on koti kultalehdillä peitetylle Kinkakuji-temppelille.
Shiretokon niemimaalla, itäisessä Hokkaidossa, sijaitseva Shiretokon kansallispuisto on yksi Japanin virheettömistä luonnonkauneuksista. Kylve kuumissa vesiputouksissa (Kamuiwakkayu-putoukset) tai risteile rantaviivaa pitkin, mistä voit nähdä puiston kauimmaiset alueet joita ei näe kuin veneestä tai jalan. Talvisin Ohotanmeren ranta tarjoaa idyllisen paikan Siperian ajojään bongaamiselle.
"
Ethän hämmenny, vaikka pieni kulttuurishokki iskisikin. Japani on salaperäinen, mutta vieraanvarainen maa. Odota perusteellista kohteliaisuutta ja lähes harrasta järjestelmällisyyttä. Raha vaihdetaan pienissä astioissa (rahan vaihto käsin on trkeää). Sokeria tarjoillaan tietyssä järjestyksessä: nesteenä kylmille juomille (sillä se ei uppoa), kuutioina kuumille juomille. Sateenvarjoilla on katu-uskottavuutta, sillä japanilaiset jättävät ne ulos.
Ethän luota luottokortteihin, sillä ne ovat poikkeus – eivät säänt. Suurin osa tavarataloista, suurista hotelleista ja osa ravintoloista hyväksyvät korttimaksut, mutta suurin osa yrityksistä ei. Japanissa mukana kannettu käteinen on paras maksutapa.
Hakukoneellamme näet kohteen Japani vain muutamalla klikkauksella. Löydät usein todella hyviä hintoja pakettimatkoille. Voit koota matkapaketin kohteeseen Japani itse, löydät siihen taatusti juuri sinulle sopivat lennot, hotellin ja palvelut sinulle sopivaan hintaan. Edullisimmillaan matkat kohteeseen Japani maksavat tällä hetkellä .
Vertailemalla eri hotelleja, lentoja ja palveluita ebookersin hakukoneella löydät halvat matkat. Eri lennoista, hotelleista ja vaikka autonvuokrauspalvelusta voit koota hetkessä oman matkasi kohteeseen Japani. Varaaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Asiakaspalvelumme auttaa sinua, jos sinulla on kysyttävää, joten ota rohkeasti yhteyttä.
Yleisesti niinä kuukausina kun kohde on suosittu ovat hinnat korkeimmat. Kohteen Japani suosituimmat kuukaudet ovat . Muina aikoina matkailijoita on vähemmän. Yleensä tämä tarkoittaa, että todennäköisemmin silloin löydät kohteen Japani halvat matkat, joskin täysin varmaa se ei ole. Joskus tietyt lomat tai tapahtumat, voivat aiheuttaa lyhyitä hintapiikkejä myös kuukausittaisten sesonkiaikojen ulkopuolella. Jos haluat saada varmimmin kohteen Japani, on hyvä olla joustava myös päivien suhteen.
Kun ostat kohteen pakettimatkan, voit säästää jopa % tai . Kun varaat pakettimatkan sen sijaan että varaisit lennot ja majoituksen erikseen vältyt ylimääräiseltä stressiltä, sillä lomamatkasi suunnittelu on helppoa ja vaivatonta, eikä sinun tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Varattuasi lennon ja majoituksen kätevästi samasta paikasta, voit keskittyä itse matkaan ja loman odotukseen! Saat lisäksi lukittua nyt olevat hinnat, eikä budjetin kanssa tule yllätyksiä, jos vaikkapa hotellien hinnat ovat myöhemmin nousseet.
Kyllä usein näin on. Kohteen Japani pakettimatkat ovat yleensä halvempia kuin matkan osat erikseen. Kannattaa siis varata kaikki kerralla autoa myöten. Alennusta voit saada kaikkiin yhdistelmiin. Yleisesti mitä enemmän pakettiin kuuluu, sitä enemmän voit saada alennusta.
Hinnat haettu viimeisten 7 päivän aikana. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.